Sinä olet minun ainoa

Raamatun mukaan meillä on yksi ainoa Jumala, joka on isä (1Kor 8:4-6; Efe 4:4-6): isä yksin on se ainoa Jumala, josta Raamattu kertoo ja jonka hänen poikansa herra Jeesus kristus on ilmoittanut niille, joissa Jumalan henki asuu. (Joh 1:18; Matt 11:27; Room 8:19-16) T Jer 20:7-11,13 Herra sinä olet taivutellut minua, ja minä olen suostunut. Sinä olet tarttunut minuun ja ottanut minut valtaasi. Apt 7:51-60 Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä… Herra Jeesus, ota vastaan minun Henkeni. Sinäkö olet minun.... Tämä silta on puuta, jos se olisi muovia, ei se olisi yhtä kaunis kuin puisena. ... Joskus joku laulu jää korvaan roikkumaan ja herättää ajatuksia, kuten nyt tämä Lauri Tähkän 'Sinä olet minun'. ... Ainoa laulu joka taitaa pitää sanoitukseltaan paikkansa, on tämä ' Oi jos mä mato, matkamies maan ... Kun olit osa tätä hullua matkaa, jota elämäksi kutsutaan, koska se ei olisi sama ilman, että olisit siinä minun vierelläni. Kiitos, kun olit paras ystäväni koko tämän ajan, koska usko minua, kun sanon – sinä olet uskomaton eikä kukaan olisi hoitanut rooliaan paremmin kuin sinä. Sinä ainoa, jonka rakkaus on ikuisesti totta. Sinä, joka tuot pimeyteeni valon ja kylmyyteeni lämmön. Sinä, joka hyydät hallan ja tuot ikikesän. Sinä Herra! 1.5.-15 ”Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi….Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Rukous - Sinä olet Jeesus ainoa merkitys. Rakas Jeesus, tarvitsen Sinua, ikävöin Sinua. Haluan olla Sinun omasi, ja seurata Sinua. Haluan olla kuuliainen seuraajasi, jota Sinun ei tarvitse . ... ja pyydän anna minun tulla Sinun tykösi lannistuneena. Olen. Sinä olet minun keinonahkaturkki akrobaatti sirkuksen seinäkellon viisarit ja ryijy keltainen (Tuulensuoja, san. Samuli Putro) Olet pyhä kirjani ja lanteiden viileä laulu (Iskusävelmä, san. A.W. Yrjänä) Sä olet baarin kaljalasi janoisin huulin juotu (Valo yössä, san. Tuomari Nurmio) Kun putoon asfalttiin ni sä oot mun trampoliini ... Minä olen jo sallinut itseni jahdata jotain sellaista, joka ei koskaan suunnitellut olevani minun alun alkaenkaan. Eikä ole mitään rumempaa tässä maailmassa, kuin olla osa ’melkein’ parisuhdetta. Koska tiedät, että sinä olet ainoa, joka yrittää ja silti onnistut vakuuttamaan itsesi siitä, että totuus on toinen. Ei sinua, ei ketään omistani, ja kun sanon että sinä olet minun tarkoitan myös että minä olen sinun. Ilman lapsiani minä en voisi hengähtääkään.” Nobel-kirjailija Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani jatkaa orjatarinoiden perinnettä. 43 Sinä olet korottanut. hänen vihollistensa oikean käden, olet tuottanut ilon kaikille hänen vihamiehillensä. 44 Sinä olet kääntänyt takaisin. hänen miekkansa terän. etkä ole sodassa pitänyt häntä pystyssä. 45 Sinä olet tehnyt hänen loistostansa lopun. ja olet syössyt maahan hänen valtaistuimensa.

Nikke-papan sotaretki-muistelmat

2020.03.07 08:54 penttihille80 Nikke-papan sotaretki-muistelmat

Eilisen päiväkirjan innoittamana oman papan sotamuistelmat, julkaisen sellaisenaan kuin hän kirjoitti, mietin mm. nimien sensurointia mutta jääköön, ties vaikka joku löytää sukulaisensa
Oikeastaan olisi pitänyt tarttua kynään jo neljäkymmentä vuotta sitten, olisi ollut tarkemmin muistissa tapahtumia 45 –vuoden takaisista ”sekasortoisista” ajoista, mutta mitä on jäljellä muistissa, tulkoon ne tallennettua.
Vuoden 1943 syyskuun 14 päivänä oli 1925 loppuvuodesta (1.7. – 31.12) syntyneet määrätty kutsuntaan kunkin kotipitäjän kirkonkylään, minut Salmiin, kuuden muun Käsnäselkäläisen kanssa. Metsäpellon Jussi ja minä jouduimme Lappeenrantaan jv. kk. 3:een, sen toiseen komppaniaan, ei ole muistissa minne ne toiset neljä passitettiin. Palvelukseen astumispäivä oli 13.10. –43, joten 18 vuotta täyttyi ensimmäiseen herätykseen.
Varusteet eivät siihen aikaan olleet kovin korkeatasoisia, minunkin asetakkia, malli 91, olisi voinut yhtä hyvin pitää manttelina, sillä sen verran se ylti polven alapuolelle.
Koulutus oli silti ankaraa ja oppilaat (au –opp.) innokkaita simputtamaan. Upseerit ja aliupseerit olivat etupäässä hyökkäysvaiheen aikana haavoittuneita, jotka oli vapautettu rintamapalveluksesta, heistä suurin osa oli asiallisia kouluttajia, mm. meidän joukkueenjohtaja (4. Joukkue) ylikersantti (nimi ei muistissa) sanoi joskus: otetaanhan tauko, turhaanhan minä teitä höykytän, kun joudutte rintamalle, niin kuolette kuitenkin.
Komppanian päällikkö ltn. Puttonen vaati sotilaallisuutta, mutta ei mitenkään erikoisen ankara. Lauantaisin oli marssipäivä ja illalla sauna. Ensimmäinen marssi oli vain 5 km, mutta ne jatkuivat myöhemmin aina 20 km:n. Oli toinen tai kolmas marssi, kun kasarmille palattua komppanian päällikkö käski minun tulla upseerikerholle hänen asunnolleen ruokailun jälkeen. Tietenkin se vähän jännitti, että miksiköhän? No, kun menin sinne niin selvisihän se. ”Olen ajatellut tehdä Teistä lähetin, mutta minun lähettini tulee olla ehdottoman sotilaallinen kaikissa tilanteissa. Sen voitte osoittaa koeaikana”.
Kolmannen komppanian päällikkö asui samassa huoneessa, eikä hänellä ollut omaa lähettiä, joten minun piti petata hänenkin peti. Oli siinä ainakin se hyöty, että löytyi sopivat varusteet, joihin sisältyi aivan uusi mantteli.
Aamupäivän aikana sain tehdä petaukset ja siivoukset, mutta iltapäivällä piti osallistua palvelukseen, marssille ei enää tarvinnut osallistua, marssillehan lähdettiin aina aamusta.
Joulun alla kerran kysyi kp. että haluaisinko minä joululomalle. Vissiin tuli oltua aina sotilaallinen, koska vain kaksi muuta koko komppaniasta pääsi jouluksi kotiin, viikoksi lomalle.
Talvella –44 venäläinen pommitti joskus Lappeenrantaakin, mutta ilmahälytyksiä oli sitäkin useammin ja miltei aina yöllä. Ilmahälytyksen saatua kaikki kasarmit tyhjennettiin, oli juostava noin puolentoista kilometrin päähän leirikentän maastoon. Sinne jouduttiin menemään joskus yöllä ilman ilmavaaraa.
Kerran tapahtui niin, että eräänä yönä yhdellä Suistamon kolmannen joukkueen pojalla katosi 500 mk seteli. Alkuun ylimääräiset herätykset keskittyi 3. joukkueeseen ja syyllistä haettiin leirikentän maastossa. Metsäpellon Jussi oli 3. joukkueessa, Jussilla oli aina rahaa, minäkin olin joskus lainannut häneltä ja jouduin todistamaan, että sillä on ollut rahaa ennenkin. Toinen ”rahamies” samasta joukkueesta oli Semi Aleksi. He joutuivat iltaisin täyspakkaus mukana oppilastupaan, jossa heidän oma ryhmänjohtajansa, oppilas Liukkonen koitti maahan ylös, kyykkyyn käy, kivääri niskan päälle vie, menetelmällä saada tunnustamaan jommankumman. Lopulla joutui leirikentälle nimenomaan yöllä koko komppania hakemaan syyllistä. Toista viikkoa kesti, ennen kuin 3. Joukkueen johtaja vänrikki Veljo sai syyllisen selville. Se oli juuri tuo oppilas Liukkonen, joka Jussia ja Semin Aleksia simputti. Ei tainnut tulla aliupseeria siitä oppilaasta.
Ruoka ei silloin ollut kovin ”kasevaa” eikä sitä ollut riittävästi. Pöydän päässä oli keittopata, josta pöydän vanhin jakoi sen lautasille, leipä ja muut mahdolliset tykötarpeet oli jaettu valmiiksi jokaisen kohdalle.
Kevättalvella Mannerheim kävi pitämässä koulutustarkastuksen, kyseli muutamilta asioita, minun vierellä olevalta kysyi: riittääkö sotilaalla ruoka? ”Riittäähän se kun joka viikko saa kotoa paketin” ”onko Teillä niin varakas koti?” ”No eihän ne tänne minua nälkään tapa”. Kumma kyllä annokset sen jälkeen suurenivat.
Huhtikuussa tuli aika meidän siirtyä Viipuriin Htk:n, (Henkilötäydennyskeskus) siellä meidät majoitettiin Sorvalin kasarmille, osa vietiin muualle, koska Metsäpellon Jussi ei ollut siellä, enkä häntä nähnyt myöhemmin kannaksellakaan. Sen sijaan Sorvalissa tapasin Pyhännän Ahokylästä evakkoajalta tutun Toivo Kärkkäisen, hänkään ei ollut kannaksella samassa porukassa. (Pitääpä käydä Kärkkäiseltä kyselemässä, että minkälaiseen ”savottaan” hän joutui, kun lähdettiin Viipurista).
Viipurissa ei pidetty koulutusta. Käytiin mottimetsässä, polttoaineesta oli silloin kova pula, autolla vietiin ja tuotiin noin 10km päähän, kaksi mottia oli päivän urakka, mutta jos teki enemmän, niin ”lopuista” maksettiin käypä palkka.
Mottisavotan jälkeen jouduin minä ”saunamajuriksi” Tervaniemeen (Viipurin linnan vastapäätä). Tervaniemessä oli myös Htk, jonne aina kokoontui kannaksen armeijakunnan sotilaita sairaalasta tai muuten pitempään etulinjasta pois olleita. Se oli parakkisauna jonka toisessa reunassa oli ”täikaappi”. Kaikkien saunassa kävijöiden piti viedä kaikki vaatteet täikaappiin, sinne piti eräänlaisella ”separaatilla” veivata kiukaan päältä lähtevää putkea myöten kuumaa ilmaa ja pitää kaappi-ilma 90C 30 min. Kaksi miestä kerralla oli ”majurina”, johon sisältyi tietenkin myös saunan lämmittäminen.
Kesäkuun 1944 alussa pääsin lomalle ensimmäisen kerran sitten joulun. Mikko –veli tuli myös lomalle samaan aikaan, noin vuorokauden olimme yhtä aikaa kotona, ennen kuin lomani päättyi. Paluumatkalla kuulin jo, että venäläinen on hyökännyt valtavalla voimalla suomalaisten asemia vastaan ja että Kannaksen armeijakuntien miesten (lomalaisten) on välittömästi palattava yksikköihinsä.
Seuraavana iltana vähää ennen hiljaisuutta päivystäjä haki minut puhelimeen. Mikko soitti Tervaniemen Htk:a sanoi olevan menossa jo Kannakselle. No minä lähdin heti Tervaniemeen (Sorvali – Tervaniemi väli noin 2 km) pääsin Neitsytniemen kohdalle, tuli ilmahälytys, jolloin ei olisi saanut liikkua. Lähempänä Tervaniemeä vastaan tuli katupartio. Selitin vetäjälle asian, antoi mennä, sanoi; mutta suojaudu jos pommitus alkaa. Ei tainnut sillä kertaa tulla pommitusta. Kun menin Tervaniemeen kentällä oli ainakin 2000 miestä. Mietin hetken miten tuolta löytyy Mikko. Parakin eessä oli muutamia upseereita antamassa tilannekatsausta, menenpä sinne. No Mikko hoksasi minut ja tuli sinne. Lomalta mentyä sain 2:n viikon muona- ja ostotupakat, kun on silloin polttanut, niin vein ne Mikolle. ”Ei tämä mylläkkä kauan kestä, siksi lähdin kesken loman (vaikka oli mennyt naimisiin silloin vuoden vaihteessa) että paremmin pääsen lomalle uudestaan, kun tilanne rauhoittuu” sanoi hän.
Seuraavana iltana (10. 6. koska läpimurto alkoi 9.6. aamulla) meidät otettiin Viipurin tavara-asemalle ja lastaus kannakseen matkaa varten alkoi. Kun melkein kaikki olivat jo vaunuissa (härkävaunut) alkoi valtava pommitus. Minä ja noin joukkueen verran muita olimme vielä laiturilla. No siitä vaan laiturin viereen radalle, oli ainakin toiselta sivulta hyvä sirpalesuoja, kun laiturin reuna oli graniittia. Pommitus kesti noin kaksi tuntia, laivue toisensa jälkeen toi ”terveisiä”, ratapiha oli yhtenään valaistu valopommien avulla.
Mukavaa katseltavaa se mahdollisesti olisi ollut jostakin etempänä, mutta pelottavaa kun itse on maalitauluna (olikohan naapurille mennyt tieto, että täällä lastataan apuvoimia Siiranmäen puolustajille). No, yhteenkään vaunuun ei tullut täysosumaa, montako kuoli sirpaleista, sitä emme saaneet tietää. Sen sijaan radan saivat poikki.
Kuljetuksen johtaja (vääpeli) komensi meidät maantielle ja marssirivistöt kuntoon. Maantielle oli noin 700 m matka suopeltoa (Viipurin tavara-asema on suota). Noin sadan metrin päässä putosin levän peittämään suonsilmäkkeeseen kaulaa myöten, jalat ei yltäneet pohjaan, mutta kiväärin avulla pääsin pois. Tielle päästyä menin vääpelille kertomaan (ja näkyihän se, kun vesi tippui manttelista) tapauksen. ”Ei ole muuta mahdollisuutta, hännille vaan, marssitaan Karhusuon pysäkille”. Se oli jo aamuyötä kun pääsimme Karhusuolle. Vääpeli komensi meidät hajaantumaan kuusikkoon. Minä koputtelin pysäkkirakennuksen ovea. Tulihan sieltä junanlähettäjä aukaisemaan, mutta ei päästänyt sisälle, sanoi ettei ole lupa päästää sisälle ketään. Se yö oli tavallista kylmempi, mutta nuotiotakaan ei saanut tehdä.
Jalasjärveltä saatu jatkokoulun päästötodistus lompakossa oli ottanut vähän väriä ja liimattavaakin siihen tuli, kun teknillisen koulun hakupapereita varten tehtiin jäljennöstä, kouluun mentyähän piti näyttää alkuperäiset.
Seuraavana päivänä tuli Kannakselta päin juna ja iltapäivällä matka jatkui. En muista, että annettiinko Sorvalista lähdettäessä mitään syötävää, mutta vaunuun johon menimme, siellä olleet vanikanpalaset keräsimme talteen.
Iltamyöhäsellä olimme Valkjärven asemalla. Siellä suurin osa otettiin kuorma-autoihin. Noin komppanian verran meitä jäi jatkamaan matkaa marssien kohti Siiranmäkeä. Aamupuolella yötä oli levähdystauko, noin kaksi tuntia. Ensimmäisen kerran saimme kuulla, miten kranaatit ujeltavat. Kun aamulla jatkettiin matkaa, alkoi tulla yksittäisiä ”marjamiehiä” vastaan (marjamiehiksi sanottiin niitä, jotka tiukanpaikan tullen lähtivät karkuun, mutta palasivat myöhemmin takaisin. Käpykaartilaisia olivat ne, jotka karkasivat eivätkä palanneet, ennen kuin rauhan tultua). He sanoivat; ”älkää hyvät pojat menkää sinne”. No me tietenkin mentiin sen vääpelin vetämänä, joka lähti Viipurista. Ennen puoltapäivää vissiin tuli tieto ylempää, käännyttiin takaisin sinne mistä tultiin.
Maataistelukoneetkin alkoivat meitä seuraamaan puidenlatvojen yläpuolella lentäen, peltoaukioiden ylitys toisinaan oli ryömimistä ravin pohjia myöten (maataistelukoneet tuli ensikerran mukaan koko sodan aikana Kannaksen suurtaistelujen alettua 9.6.-44).
Syötävää emme saaneet mistään, kun ei oltu vielä minkään yksikön ”muonavahvuudessa”. Erästä ETP:aa (elintarvikkeiden täydennyspaikka) juuri lastattiin autoihin siirrettäväksi edemmäksi. Sain vohkittua 2,5 kg puulaatikollisen juustoa, jotkut onnistuivat saamaan koirakeksiä, ennen kuin lastaajat huomasivat. No muutamille riitti sentään jotakin suolenmutkaan.
Saimme tietää, että Siiranmäki on jätetty ankaran painostuksen vuoksi. Niistä kavereista, jotka otettiin autoon, osa ei palannut takaisin elävänä, sillä he kerkesivät melkein vuorokauden olla siellä ”mylläkässä”, joten mahtoi olla tuurintynkää, kun ”etenimme” marssien.
Illansuussa tulimme Punnukseen. Vääpeli komensi meidät tien vieressä olevaan pusikkoon hajaantumaan. Järvilaakson Mikko oli toisella puolella puskaa. Sovittiin, että jos nukahdamme ja toinen kuulee kokoontumisesta, niin herätetään. Naapurin tiedustelukone seurasi meidän ”hajaantumista” ja eipä aikaakaan, kun maataistelukoneet alkoivat ”suolaamaan” pusikkoa ja niitä oli monta kymmentä, ellei satoja. Kun rätinä oli ohi niin minä kuin muutkin tietenkin nukahdimme, kun ilmakin oli jo lämmennyt suorastaan helteiseksi.
Puolenyön tietämissä heräsin ja kurkistin puskan toiselle puolelle, ei Mikkoa näkynyt, kurkin muittenkin pensaiden taakse, ei ketään. Suunta oli selvillä, noin kilometrin päässä oli porukkaa, siihen oli tullut Siiranmäestä erp. 12:n toinen komppania ja jääkärijoukkue, minut oli ”täydennetty” toiseen komppaniaan. Minulta jäi ensimmäinen keittoruoka syömättä, keitto oli jo kerennyt loppua, sain kuitenkin kuivaa muonaa reilun annoksen.????????? Maataistelukoneiden tulitus oli saanut matkalaisen maallisen vaelluksen päättymään.?????????? Tuskin kerkesin hätäisesti syödä, kun annettiin patruunat ja lähdettiin takaisin tulosuuntaan.
Noin kahden kilometrin päähän asetuttiin metsään tarkoituksella ottaa vastaan vihollinen (viivyttää, jotta vetäytyminen sujuu turvallisemmin). Minä jouduin ensimmäisenä etuvartioon ikäiseni kaverin kanssa. Noin sadan metrin päässä suoja-asemasta pellon reunassa oli hyvä näkyväisyys Muolaan kirkonkylän (noin 8 km) liekkeihin kesäyön hämyssä. Silloin ei vielä venäläinen ehkä ollut Muolaassa, mutta palot oli saanut aikaan pommitus. Oli 2-haarainen koivu, toinen haara kaadettu istumakorkeudelta pois, otin siinä istuma-asennon, kaveri sanoi aina vähän päästä, ”älä nuku” yhtä monta kertaa vastasin ”en minä nuku” mutta niin ”lyhyttä” kaksituntista en muuta muista. Kuulin kun joukkueen johtaja toi vaihtoa, sanoi: ”kaveri taitaa nukkua” johon kaveri: ”se on nukkunut koko ajan” ”en minä nuku”.
Suoja-asemaan olivat tehneet nuotion sillä aikaa ja keittelivät siinä teetä. Minä siihen nuotion lähettyville panin pitkäkseen, kuulin kun ”vanhat miehet” sanoivat: ”onpa poika väsynyt, kun nukkuu vaikka tuommonen sääskiparvi on ympärillä”.
Seuraavana aamupäivänä heräsin siihen, kun soppatonkkia kalisteltiin. Komppanianpäällikkökin (ltn Ryynänen) oli tullut tervehtimään uusia tulokkaita. Otti plokin ja kirjoitti jotakin, taittoi sen ”kirjekuoreksi” ja sanoi ”lääkintäryhmä on 3. Talossa tien vasemmalla puolella vajaan kilometrin päässä. Kun olet ruokaillut niin mene sinne, minä käyn mennessä sanomaan siellä, että joku lähtee viemään sinut jsp:lle, se ei olekaan kovin kaukana suoraan metsän poikki ja he osaavat oikotien”. Luin mennessä mitä se on (käski antaa sen lapun jsp:n lääkärille) siihen kirjoittanut. ”Laita tämä mies Sisä-Suomeen niin kauas kuin mahdollista” Kärpäset ja muut siivekkäät olivat nokkineet silmäluomet melkein vereslihalle. Kyllä askel keveni, kun luin lapussa olevan tekstin.
Lääkäri luki lapun ”ei ole mitään mahdollisuutta, mene toimitusjoukkueeseen, se on tuossa ihan 100 m päässä”. Siellä oli kuormastot (hevos) valmiina lähtöön. Menin vääpelille (kersantti Kerimäeltä, nimeä en muista) ilmoittautumaan. ”Menevie kivääri ja reppu kärryyn johon näet niiden sopivan, odottelemme tässä lähtökäskyä, tulee mahdollisesti kahden vuorokauden marssi”. Lähtökäsky tulikin kohta. Äyräpäässä oli vielä siihen aikaan kevytrakenteinen ponttoonisilta, mutta se ei kestänyt hevosajopelejäkään. Ainoa maantiesilta oli Antrean kirkonkylässä. Äyräpää – Vuosalmi lossin oli naapuri saanut tuhotuksi ilmasta käsin.
Antreaan päin menijöitä oli muitakin tien täydeltä, tykistöäkin jo siirrettiin Vuoksen pohjoispuolelle. Tien varsilla oli eläviä, sekä teurastettuja elukoita, sialtakin oli kinkku viety ja loppu ruho oli kärpästen ja muiden siivekkäiden ravintona.
Iltayöstä olimme Antrean kirkonkylässä (Punnus – Antrea väli ainakin 50 km) jossa yövyimme taloissa (siviiliväestö oli jo evakuoitu). Aamuvarhaisella lähdettiin takaisin tulosuuntaan, mutta Vuoksen pohjoispuolta. Viipurissa ”uiminen” ja Karhusuolla vietetty kolea aamuyö sai aikaan minussa melkoisen kuumeen. Illalla olimme miltei samalla kohtaa mistä lähdimme edellisenä päivänä Vuosalmella noin 3km Vuoksen rannasta.
Majoituimme telttoihin, kaksi vuorokautta makoilin teltassa, kun ei minulla ollut mitään tehtävää ja kuumettakin oli, eikä ollut tekemistä toisillakaan, kun ei ollut tietoa minne pitäisi viedä soppaa. Kolmantena päivänä tuli komppaniasta tieto, että etulinjan ja toimitusjoukkueen välillä tarvitaan yhdysmies. Komppanian olinpaikka vaihtui niissä olosuhteissa usein.
Meidän siirtymäaikana oli pataljoonamme, kuin myös monet muut pataljoonat, olivat peräytyneet Äyräpäähän, johon muodostunut sillanpääasema, joka oli tarkoitus myös pitää. No, vääpeli kyseli ensin vapaaehtoista, kun ei sellaista ilmaantunut, esitteli yhdelle ja toiselle, että lähtisitkö sinä? ”Onhan täällä sellainenkin, jolla ei ole tehtävää”. Minä arvasin, että se olen minä. Viimein vääpeli sanoi ”pitänee sinun lähteä”.
Illalla otettiin sopat mukaan ja lähdettiin. Vene oli jo rannassa odottamassa soppaa (ensimmäistä kolmeen päivään). Komppanian komentoteltta oli noin 100m päässä jokivarresta. Menin ilmoittautumaan kompp. Päällikölle. ”Täälläkö sinä vielä olet, no mene venevartioon, aamulla päästään lepoon. Venettä ei saa antaa luvatta kenellekään”. Yksi vene oli komppanian käytössä, muilla yksiköillä oli myös syöksyveneitä, niitä pidettiin pohjoisrannalla (Suomen puolella) ja ne tulivat etelärannalle tarvittaessa. Kaikki huolto-osastot olivat Suomen puoleisessa rantamaastossa. Vene oli kalliokielekkeen vieressä, tulvavesi oli syövyttänyt puiden juurien alta mainion sirpalesuojan.
Koko yön venäläinen keskitti aina pienin väliajoin jos jonkinlaisilla aseilla. 1904 ja 1905 syntyneet oli asemasodan aikana päästetty jo siviiliin, mutta 9.6.-44 alkaneen ”mylläkän” jälkeen ne otettiin uudelleen palvelukseen. Meidänkin komppaniaan tuli heitä meidän jälkeen täydennyksenä. Eräs –04 syntynyt Saarijärven mies (nimeä en muista) juoksi aina kun keskitys alkoi veneelle, ”lähdetään pois, ei minun passaa tänne kuolla, minulla on seitsemän alaikäistä”. No minä, että milläs ne toiset tulee jos tapahtuu läpimurto. Lääkintämiehet kun toivat haavoittuneita, niin veivät takaisin etulinjaan, jonne oli rannasta matkaa noin 600m. Useimmiten toisena lääkintämiehellä oli kaverina asealiupseeri, jonka kanssa toimitimme apua tarvitsevan jsp:lle ja palatessa teimme patruunatäydennystä. Ajp (ampumatarv. jakelupaikka) ja jsp olivat noin puolen km päässä rannasta, lähellä toisiaan (asealiupseerina oli sotamies Nikolai Lukin, s. 1921, Salmista, aliupseerit oli jo ”loppuneet” Siiranmäki – Äyräpää välille). Pataljoonan komentoteltta oli noin 200m päässä meidän komentoteltasta vasemmalle. Aamuyöstä siihen osui 6” täysosuma. Teltassa oli sillä hetkellä 12 henkeä. 6 kuoli heti, joista yksi oli meidän komppanianpäällikön lähetti, 5 haavottui, mutta pataljoonan koment. majuri Aholalta meni vain kuulo joksikin aikaa ja korvista tuli verta. Kun keskitys taukosi, Ahola meni vuoksesta noukkimaan kaloja.
Samana yönä meidän komppanian yksi mies menetti järkensä. Kun lääkintämiehet toivat hänet rantaan, ei meinattu saada veneeseen, veneestä pyrki pois, siinä oli Lukinilla piteleminen. ”Martti ole rauhallinen (Martti Huupponen), ei Nikke sinua linjaan vie”. Ja minulle ”souva, souva, aamulla pääsemme lepoon”. Sen näki miehen naamasta, ettei se ole teeskentelyä, vaan järki on ”nyrjähtänyt” tosissaan. Meillä oli kova työ saada hänet jsp:lle. Esittelimme teltassa olevalle lääkärille potilaan, hän sanoi; jättäkää tuonne penkalle toisten luokse, kohta pitäisi auton tulla hakemaan potilaita. Sittenpä se olisi lähtenyt meidän perään. Sinne oli tuotu muistakin komppanioista haavottuneita ja kyllä niitä jo siellä oli ainakin yksi autolastillinen (autoon ei päässyt heti jsp:llä, jonkin matkaa taaksepäin siirrettiin hevospelillä sellaisia, jotka eivät pystyneet kävelemään).
Saimme ”tutustua” toiseenkin tappovehkeeseen, sellaiseen joka oli venäläisellä ensikertaa käytössä kesällä -44 alkaneessa suursodassa. Se oli urkupyssy, Stalinin urut, hehtaaripyssy ja mitä kaikkea nimiä sillä olikaan. Sen ensimmäinen kranaatti kun nosti vesipatsaan rannalla, patsasketjua riitti toiselle rannalle asti, vaikka vuoksen leveys sillä kohtaa taisi olla ainakin puoli kilometriä. Oli sillä niitäkin pyssyjä yhtä useampi, kun samanaikaisesti nousi useita patsasketjuja veneen molemmin puolin, vedessä räjähdellessään ei niistä tuntunut olevan sirpalevaaraa. Mutta kun rantakalliolle osui kuusituumainen, niin kyllä vedessä oli sihinää, kumma kyllä, ei sattunut yksikään veneeseen, vaikka sen molemmin puolin vesi sihahteli.
Meistä oikealla oli pienikokoinen saari. Siellä oli jääkärijoukkueen yksi ryhmä asemissa, meidän komppanialle alistettuna. Aamulla neljän maissa pojat vuotavalla siviiliveneellä tulivat komentopaikalle vaihtoa varten. Yksi niistä oli Järvilaakson Mikko, hän oli joutunut jääkärijoukkueeseen. Kompp. päällikkö passitti heidät takaisin, sanoi, että kyllä teidät haetaan sitten kun vaihto tulee, emme me teitä sinne jätä. Vaihto tuli vasta illalla, se päivä oli suhteellisen rauhallinen. Rakot olikin jo minun kämmenissä yöllisistä soutamisista, venekin oli sellainen tasakärkinen ja –peräinen pioneerivene.
Se kevyt ponttoonisilta oli purettu jo vähän aikaisemmin, vissiin siksi ettemme pääse karkuun.
Joen toisella puolella noin kilometrin päässä alavirtaan hajaannuimme melko lähelle rantaa koivikkoon. Tiltu puhui kovaääniseen; ”suomen miehet, turhaan te tapatatte itseänne, antautukaa, täällä on hyvä olla”. Sitten luetteli vangiksi saatujen nimiä. Ja sitten alkoi keskitys kaikenlaisilla aseilla. Yhtäjaksoisesti sitä kesti noin tunnin alkaakseen taas uudelleen jonkin ajan kuluttua. Silloin minä ajattelin; Karjala ja puoli muuta Suomea menköön, kunhan täältä hengissä selviäisi. Aamulla siirryttiin parin kilometrin päähän rannasta kaivamaan uusia puolustusasemia. Minä menin töpinään ja opastin soppaa pienentyneelle komppanialle. Ei enää Ryynänenkään puhunut ”kauas Suomeen” lähdöstä. En muista tarkkaan minkä aikaa siinä olimme, juhannuksen ajan kumminkin.
Juhannuksen jälkeen jaettiin kaikille polkupyörät. Siitä kuitenkin lähdettiin samanaikaisesti toimitusjoukkueen kanssa. Toimitusjoukkue vietiin Vuoksenrannan pitäjän Salo-Kekkilän kylään, 1. ja 2. komppania jäi ko. kylästä noin viiden kilometrin päähän, Vuosalmelle päin. Sillä kohtaa oli sotamies venäläinen eteläpuolella ja suomalainen pohjoispuolella jokea. Eikä se siinä pyrkinytkään erikoisemmin joen yli. Tykistöllä keskitti sentään joskus.
Äyräpäässä venäläinen painosti jatkuvasti. Monet kerrat pääsi joidenkin osastojen kohdalla rantaan asti, mutta molemmin puolin sivustajoukot saivat asemat takaisin, mutta suurin tappioin.
Heinäkuun alkupäivinä se tuli kuitenkin yli joen melkoisella ryminällä. Jr. 49:stä ainakin puolet kuoli ja haavottui. Syöksyveneet ja lautat saivat täysosumia, loput tulivat uimalla ja uimataidottomat jäivät vangiksi.
Muutaman päivän sisällä venäläisellä oli 6 km leveälti ja 3 km syvälti hallussa Vuoksen pohjoispuoleista maata.
Erp:n 12. 1. ja 2. komppania joutui vastaiskuun. Minä ja yksi toinen kaveri olimme erään luutnantin kanssa merkinneet uusia puolustusasemia Vuoksenrannan ja Salo-Kekkilän väliseen maastoon jo melkein viikon. En muista varmaan, mutta luulen, että em. pelasti minut vastaiskusta. Kahden vuorokauden ajan taistelivat niin, että välillä oli puolustusasemat venäläisillä ja välillä suomalaisilla. Laatokan pohjoispuolelta tuli avuksi Laakuksen panssaridivisioonan kaksi rykmenttiä Erp. 12 avuksi. Ne joutuivat paniikin valtaan. Pataljoonan komentajan, majuri Aholan lisäksi ei kahdessa komppaniassa ollut yhtään upseeria tai aliupseeria. Ahola välillä kokoili sekä oman että muiden osastojen ”marjamiehiä” ja taas lähti vyöryttämään. Viimein oli Aholankin luovuttava, hänen mukana tuli tukikohtaan yhdeksän miestä.
Seuraavana päivänä tuli meidän komppanian yksi kersantti ja seitsemän miestä. Olivat ”marjassa”. Ryynänen haavoittui. Silti se puolustusasema jäi suomalaisten haltuun. En tullut tietämään jäikö Saarijärvelle seitsemän puoliorpoa, enkä Järvilaakson Mikkoakaan nähnyt jälkeenpäin (jääkärijoukkue oli myös vastaiskussa mukana) en muista nähneeni Lukinin Nikolaitakaan. Heinäkuun loppupuolella muuttui tilanne paljon rauhallisemmaksi, melkein asemasodaksi. Komppania täydennettiin Salo-Kekkilässä ja pian sen jälkeen tuli siirto Vuoksenrannan kirkonkylään. Asetuimme siellä asumaan taloihin.
Minä olin taas toimitusjoukkueessa ja tulin em. paikkaan kuormaston mukana. Pojat teurastivat matkalla mullin. Illalla alkoivat sitä palvaamaan uunissa. Minuun iski punatauti. Tuli kova kuume ja ripuli. Ihan yhtenään sai juosta ulkona. Se löi äkkiä heikoksi, ei ollut kovin pitkä matka käymälään, mutta silläkin välillä piti istahtaa monta kertaa. Illalla myöhään jo hourasin, mutta hoksasin itsekin sen. Kaverit meinasivat, ”poika pitää viedä aamulla jsp:lle.” Sinne oli tuotu miehiä muistakin joukkueista ja komppanioista, niin paljon, että onnikka tuli täyteen.
Meidät tuotiin Ilmeen kenttäsairaalaan. Oli kai jokin maatalousoppilaitos, koska siinä oli korjaamorakennus, jonka yläkerrasta oli tehty osasto punatautisille, haavoittuneet olivat muissa rakennuksissa. Kahtena ensimmäisenä päivänä annettiin vain teetä. Seuraavina päivinä teen lisäksi muutama korppu.
Nälkä oli kova, niinpä minä hain ullakolta vaatteeni ja lähdin eräänä iltana kylälle (siellä oli vielä siviiliväestö). Satuin sellaiseen taloon, jossa oli juuri leivottu hiivaleipää ja voita juuri kirnuttiin. Minä paikkasin pojan polkupyörän sisuskumin ja sain syödäkseni lämmintä leipää tuoreen voin ja piimän kanssa, sainpa niitä myös mukaan.
Ovella oli ylihoitaja vastassa ja otti ”eväät” pois. Seuraavana aamuna sanoi lääkärille, että tämä mies kävi eilen illalla kylältä hakemassa ruokaa. ”jahah, housut pois”. Se oli sellainen tauti, että monille jouduttiin suorittamaan verensiirto ja monet siihen menehtyivät.
Päivää myöhemmin minua tuli sinne meidän komppanian kirjuri hakemaan (korpr. Malinen Kerimäeltä) kun oltiin päästy jo velliasteelle, sovittiin Malisen kanssa, että sanotaan lääkärille aina samalla tavalla ”vatsan toiminnasta”, jotta pääsemme yhtä aikaa pois.
Samana aamuna kumpikin luvattiin pois. Kun menimme sairaalan toimistoon puoliltapäivin, niin komennustodistus oli vain minulla. Oli siellä puolikymmentä muuta miestä muista yksiköistä, joiden kanssa lähdettiin kohti opastuselintä, jonka sijainnin paikkakunnan nimeä en muista, se oli kuitenkin Viipuri-Sortavalan rautatien varressa.
Olimme siellä illalla ja sovimme, että mennään vasta aamulla ilmoittautumaan. Menimme autiotaloon yöksi (siellä ei ollut siviiliväkeä). Sinne oli kellariin jäänyt hilloja, niitähän me popsittiin ja ainakin minun vatsani ei siitä tykännyt.
Aamulla menimme opastuselimeen. Kaksi miestä siitä toimitettiin eri suuntaan ja me toiset seuraavaan opastuselimeen, joka oli Räisälän kirkonkylässä. Matkaa teimme pääasiassa kävellen, välillä sattui saamaan autokyytiä huoltoautoissa. Puolenpäivän maissa oltiin Räisälän opastuselimessä, josta minut ohjattiin Pyhäjärven eteläpäässä olevaan opastuselimeen.
Jatkoin sinne matkaa yksin ja olin siellä iltamyöhäisellä. Siellä neuvottiin, että yksikkö on ihan muutaman kilometrin päässä, mutta saa olla heilläkin yötä. Lähdin kuitenkin illalla kun kehuivat porukan olevan lähellä. Sain kuitenkin taivaltaa koko yön, eikä siellä liikkunut ketään muita. Etulinjaan siitä oli vielä kymmeniä kilometrejä, kuului vain silloin tällöin tykinlaukaisuja Sakkolan suunnalta.
Ensimmäisenä tuli pataljoonan komentopaikka ja etp. majoitusalue olivat juuri kokit aamuteetä keittämässä, sanoivat meidän komppanian olevan noin 5 km päässä. Sinne tulikin meidän komppanian hevonen hakemaan muonaa ja loppumatkan pääsinkin hevoskyydillä.
Sairaalassa oloaikana Erp.12 oli siirretty Vuosalmelta Pyhäjärven pitäjän Riiskan kylään Laatokan rannalle Konevitsan kohdalle rannikkovarmistukseen. Kun Vuosalmi ja Vuoksen linjat yleensä muuttui melkein asemasodaksi, niin vissiin sodanjohto luuli sotamies venäläisen pyrkivän Laatokkaa myöten. Kuten menin toimistoon aamulla, siellä oli Malinen jo ”vastaan ottamassa”, vaikka jäi sairaalaan kun minä lähdin. Oli saanut vääpeliltä kirjeitse uudesta olinpaikasta, joten pääsi tulemaan suorinta tietä. Minä jouduin kiertämään Pyhäjärven eteläpuolitse, kun pohjoispuolta olisi matkaa ollut noin kymmenesosa.
Ei sotamies venäläistä näkynyt ollenkaan Laatokalla, niinpä siellä alkoi vähitellen (siviileitä ei siellä ollut) viljankorjuu, perunatkin olivat jo kasvaneet, mutta niitä ei saanut ottaa, eikä omenoitakaan. Erään kaverin kanssa eräänä iltana pimeän turvin kävimme omenavarkaissa ja jouduimme kiinni. Rangaistus : komppanian kaikki alusvaatepyykki pestävä. Se olikin aiheellista, alusvaatteiden vaihtoa ei ollut koko kesänä. Kyllähän se meidän pyykkääminen jäi muuripadassa keittämiseen, kaipa täit sielläkin väheni.
Kun sitten syyskuun 5:pvä tuli aselepo, alkoi kiireinen viljan korjuu ja saatiin ottaa uusia perunoita sekä omenia. Puitu vilja lähetettiin kuorma-autoilla lähimmälle rautatieasemalle, mutta perunapeltojen lopullista kohtaloa en muista, minä ainakaan en ollut perunannostossa.
Sieltä tulikin sitten siirto länsikannakselle, mutta paikkakunnan nimeä en muista. Yhden yön kerkesimme olla uudessa paikassa kun tuli välirauha.(18.9.-44). Niinpä meidän pataljoonan tehtävänä oli luovuttaa paikkakuntia Jääske-Imatra suunnalta. Tulimme Imatran-kosken kautta Simpeleen asemalle. Aika jonka käytimme tähän matkaan, ei ole muistissa. Simpeleessä olimme kuitenkin illalla ja aamulla piti alkaa lastaus pohjoisen matkaa varten, saksalaisia varten, saksalaisia ajamaan pois Pohjois-Suomesta. Aamulla tuli tieto päämajasta, että ei toisen divisioonan yksiköitä lähetetä pohjoiseen, kun Kannaksella oli suuret tappiot. Siitä hyvillä mielin käännyttiin Imatralle päin ja tultiin Ruokojärven pitäjän Syyspohjan kylään. En muista minkä aikaa siellä olimme, siellä kuitenkin Erp.12. lopetettiin, vanhat miehet pääsivät siviiliin ja –25 syntyneet siirrettiin jr.7. joka oli rauhan aikana toimiva yksikkö.
Syyspohjaan tuli sairaalasta Huupposen Marttikin, hyvin oli ”toipunut”, haitariakin osasi soittaa ihan kuin ennenkin. Me, jotka jäimme vielä armeijaan, siirryimme Immolaan j.r.7. siellä reserviläisiä alkoivat kotiuttaa. Rykmentinkomentaja lausui ”jäähyväispuhetta”, mekin olimme kuuntelemassa (eversti A. Ehrnrooth). Kyllä kai hän kiitteli miehiä, mutta mieleeni jäi mm. tämä: ”karrhu ei ole vielä kaadettu, ei panna miekkaa tuppeen”. En muista minkä aikaa olimme Immolassa, mutta lumi tuli maahan siellä olo aikana.
Immolassa oli vain työpalvelusta, en muista mitä muut tekivät, mutta minä ja yksi kaveri Kurikasta hoidimme hevosia, en vain muista montako niitä oli. Immolasta osa meistä siirrettiin Mikkeliin ja osa Jyväskylään, minä Jyväskylään. Jyväskylässäkin minä olin jonkin aikaa hevosmiehenä. En muista oliko ne samoja hevosia kuin immolassakin, enkä muista sitäkään millä kulkuneuvolla mentiin Jyväskylään, siellä löytyi hevosillekin töitä, asemalta ajettiin ampuma- ym. sotatarvikkeita Seppälänkankaan (asemalta) asevarikolle.
Jouluksi päästivät lomalle. Kotiväki oli silloin Kangaslammin Joutsenlahden kylässä, Uuno Vänttisen talossa.
31.12 –44 päättyi nostomiespalvelus kestettyään 445 vuorokautta ja 1.1.45 alkoi varusmiespalvelus jr.7. 6. komppaniassa edelleen Jyväskylässä.
Maaliskuulla –45 oli ensimmäiset eduskuntavaalit. Silloin vielä pelkäsivät tulevan kapinan, jonka vuoksi asevarikot varmistettiin. Kaksi joukkuetta jäi Seppälänkankaan varikolle ja kaksi joukkuetta Inhan varikolle (minä olin Inhassa). Muuten Inhan asemalla sattui meidän siellä oloaikana junaonnettomuus, pikajuna ajoi asemalla olevan tavarajunan päälle, jota ”sotkua” selvittämään vietiin meidätkin, en muista montako kuoli ja loukkaantui. Inhassa asuimme Tuomasniemen metsäkoululla.
Huhtikuun alussa tultiin takaisin Jyväskylään ja sieltä lähdettiin melko pian Rautjärvelle (itärajalle) mottimetsään. Kaksi mottia päivässä piti tehdä silloinkin, jos teki enemmän, niin lopuista maksettiin ”käypä palkka”. Alkuun erään kaverin kanssa teimme porukassa, mutta kun päivä kului 5-6 mottiin, niin ruvettiin kumpikin tekemään ”omaan pottiin”, niin minä tein 4 mottia päivässä sääsuhteiden salliessa.
Huhti- toukokuun mentiin takaisin Jyväskylään, mutta ei ole muistissa mitä siellä puuhattiin. Kesällä lähdin kerran ”omalle lomalle” Kangaslammin Joutsenlahteen, jossa kotiväki silloin oli. ”loma-aikana” oli komppania siirretty Savonlinnan Aholahteen. Sunnuntai-iltana muiden iltalomalaisten mukana menin laivalla Aholahteen. Laiturilla oli päivystävä upseeri tarkastamassa varuskuntakorttia. Eihän minulla tietenkään sellaista ollut. Seuraavana aamuna piti mennä komppanianpäällikön puhutteluun. Silloin oli jo järjestelyt käynnissä jr.7 kokoontumiseksi Mikkeliin. Kp. kysyi vääpeliltä, että mihin tämä mies on määrätty siirrettäväksi. ”Helsingin komennuskomppaniaan” vastasi vääpeli. ”Ei mihinkään Helsinkiin, tämä mies pannaan pohjoiseen, miinanraivausporukkaan”. Jyväskylässä annoin talvella vääpelille hevoskyydin emäntäkoululle, kun se kävi siellä naisissa, sekö lienee pelastanut miinanraivauksesta.
Niin sitä minä pääsin Helsingin junaan ja siellä Helsingin komennuskomppanian vartio-osastoon. Muutaman viikon päästä tuli sinne pataljoonan komentajan rangaistusmääräys: 12 vrk arestia, syy luvaton poistuminen majoitusalueelta. Kom. kompp. päällikkö otti kuulusteluun, että minkälainen tapaus oli. No minä, että kävin iltalomalla ilman lupaa. Meinasi, että on tämä siitä kohtuuton rangaistus, minä muutan tämän suoritettavaksi palvelusvelvollisuudella. Niinpä minä olin 12 yötä putkassa, päivät palveluksessa ja ruokalassa sai käydä syömässä, mutta tukka kuitenkin leikattiin kaljuksi.
Helsingissäkään ei ollut muuta koulutusta, kuin uusien kivääriotteiden opettelua, meidän koulutuskeskuksesta oppimamme sotamies saksalaisen malli piti opetella sotamies venäläisen mallin mukaan, hihnasta olalle, saksalaismalli oli rivistöjärjestys. Kivääriotteita tarvittiin, vartio-osasto oli aina kunniakomppaniassa kun sellaista tarvittiin. Malmin lentokenttä, oli silloin Neuvostoliiton valvontakomission käytössä, siellä kävimme usein kärräämässä halkoja lämpökeskukseen. Oli ”pianojen” ym. haalausta muuttaville, asekätköjen ”evakuoimista” ym. työpalvelua vartiointitehtävien lisäksi.
Mikko-veli katosi Kannaksella kesäkuussa –44. Odotin vankien palauttamisen yhteydessä palaavan Mikonkin, mutta kun sitä ei tapahtunut, niin ylemmät instanssit päättivät ”kadonneena kuolettaa”, niinpä kesällä –45 hänet siunattiin tuntemattomaan leposijaan Kangaslammin sankarihautaan, jossa hänen laattansa Kangaslampilaisten sankarivainajien joukossa. Joulukuun 16 pnä –45 päättyi sitten 350 vrk kestänyt varusmiespalvelus, eli yhteensä armeijan harmaissa sain olla ”vain” 795 päivää.
Kotiväki oli tuohon aikaan edelleen Kangaslammin Joutsenlahdessa, josta kesällä –46 Muhokselle. Muhokselta kymmenen vuoden oleskelun jälkeen tulin Ouluun –56 elokuun 1. Päivänä. Muhoksella tuona aikana rakennettiin uusia rakennuksia pika-asutustiloille sekä voimalaitoksia Oulujokeen.
 Oulussa tammikuulla –89 
submitted by penttihille80 to Suomi [link] [comments]


2019.08.02 08:01 Scantis Mörön Loitsu

Pitkän tauon jälkeen julkaistaan uusi mörkö tarina ( Linkki YouTube videoon alhaalla )

Heräsin tyhjästä Talosta . Talo oli vanha, ränsistynyt, sekä homeinen. Oli pimeää, enkä nähnyt juurikaan eteeni. Nousin ylös sängystä ja lähdin kohti ovea, ovi oli pikkuisen auki, kun olin aukaisemssa sitä, se liikkui hyvin hitaasti auki , naristen. Ajattelin, että oven toisella puolella olisi jokin, joten aukaisin oven varvoasti ja kurkistin oven taakse,mutta siellä ei ollut mitään.

Lähdin huoneesta ja kävelin käytävällä. Käytävä oli homeinen, väritön, sekä hyvin synkkä. Askeleeni kaikui käytävällä ja talo piti omanlaisia ääniä. Kävelin melkein käytävän päähän asti, kunnes alkoi kuulua kahden ihmisen supinaa. Pysähdyin ja palasin takaisin huoneeseen oven taakse katsomaan, mitä tapahtuu. Huoneessa oli tiuhti ja viuhti piilottamassa matkalaukkua ja he vaikuttivat olevan peloissaan. Kun astuin huoneeseen, molemmat alkoivat huutamaan " Älä jäädytä meitä" Ihmettelin, mitä he tarkoittavat ja kysyin mitä tarkoitatte. Tiuhti ja viuhti vaikuttivat olevan helpottuneita ja saivat sanottua "Ulkona on kylmä, sulje ovi"

Jäin miettimään tuota lausetta, mutta en tajunnut mitä he voisivat tarkoittaa. Tässä unessa siis en jostain syystä tiennyt koko möröstä mitäään, vaikka tiesin muumeista, mikä oli outoa. He kysyivät, ovatko muumit vielä talossa ja kysyin olenko muumitalossa. He nyökkäsivät ja kun aloin katsomaan huonetta, mietin, että onko tämä muka muumitalo, vanha ja ränsistynyt? Lähdin alakertaan katsomaan, josko muumit olisivat siellä. Tiuhti ja viuhti vaikuttivat olevan outoja, eivät omia itseään.

He istuivat keittiön pöydän ääressä ja olivat vakavan näköisiä. Menin kysymään, miksi olen täällä ja onko muumilaakso oikeasti olemassa. Muumipappa vastasi, että muumilaaksoon pääsee vain, jos oikeasti uskoo muumeihin. Olin tietenkin innoissani, mutta pettynyt muumitalon näöstä. Nuuskamuikkunen tuijotti minua intensiivisesti ja kysyi, oletko nähnyt sen. Jäin katsomaan muikkusta ja kysyin minkä? Muikkunen käänsi katseensa muumipappaan ja molemmat oli huolestuneen näköisiä. " Et siis tiedä täällä vallitsevasta hirviöstä?" Minua alkoi pelottamaan ja kysyin mikä hirviö? Muumipappa nousi tuolista ja käveli luokseni, hän laittoi käden olalleni ja alkoi selittämään.

" Ennen vanhaan lapset pääsivät matkustamaan unesta muumilaaksoon, jos vain uskoi meihin. He pääsivät viettämään aikaa kanssamme, pitämään hauskaa ja matkustamaan ympäri muumilaaksoa. Yksi alue oli kuitenkin kielletty. Yksinäiset vuoret. Yksinäisillä vuorilla vaelsi Mörkö. Vaarallinen hirviö. Vaikka meistä koskevasta sarjassa lapset tiesivät möröstä, meidän maailmassa heidän muistinsa pyyhityti möröstä, koska se aiheutti monissa traumoja. Mörkö pysyi omalla alueellaan ennen, mutta ajan myötä mörkö tuli katkeraksi. Mörkö oli yksinäinen eikä halunnut enää olla yksin, hän ei halunnut kunnioittaa sopimusta, että mörkö ei saisi tulla muumilaaksoon. Aluksi mörkö tuli rajojen yli ja lapset saivat elinikäisiä traumoja kokemastaan. Me käskimme mörköä menemään pois ja noudattamaan sopimusta. Vastineeksi annoimme mörölle smaragdin ja mörkö oli tyytyväinen.

Eräänä päivänä tänne tuli kaksi lasta, tiuhti ja viuhti. Aivan, tiuhti ja viuhti olivat ennen lapsia teidän maailmasta. Kaikki sujuivat hyvin, kunnes tiuhti ja viuhti halusivat lähteä yksinäisille vuorille. Me kielsimme menemästä sinne, koska vuorilla eksyy helposti. He eivät kuitenkaan kuunnelleet meitä, vaan lähtivät vuorille. He olivat löytäneet luolan, jossa mörkö asui ja löysivät smaragdin. He ottivat smaragdin, mutta silloin mörkö ilmestyi ja he lähtivät pakoon. He tulivat takaisin ja kertoivat tapahtuneesta. Kehotimme palauttamaan smaragdin, mutta he eivät halunneet. Me jouduimme lähettämään tiuhtin ja viuhtin, sekä smaragdin takaisin omaan maailmaansa.

Kun tiuhti ja viuhti olivat lähteneet, mörkö saapui muumilaaksoon ja oli todella vihainen. Me yritimme tehdä yhtä sun toista sopimusta, mutta mikään ei kelvannut. Mörkö alkoi metsästämään sen jälkeen tänne tulleita lapsia. Kun tarpeeksi monta lasta oli kadonnut, yhteys tähän maailman katkesi, emmekä ole nähneet lapsia täällä sen jälkeen. Mörkö oli rakentanut salaista loitsua, että kun tarpeeksi monen lapsen pelkoa saa jäädeytettä, hän voisi loihtia niistä loitsun, jonka avulla yhteys tämän maailman ja oikean maailman väliin palautuisi. Ongelmana vaan olisi että mörkö pääsisi teidän maailmaan, hakemaan smaragdin.

Mörkö siis alkoi vaanimaan muumilaaksossa lapsia ja olemme taistelleet mörkö vastaan vuosia. Mörkö väijyi talomme nurkilla kaapaten lapsia, kunnes menimme noidan puheille, noita oli tarkkailut mörköä ja arvannut mörön suunnitelman, kun hän oli varastanut noidalta loitsukirjan. Noita tarvitsi kuitenki meidän apua, eikä yksin uskaltanut nousta mörköä vastaan. Yhdessä me meidän rakkaudella ja noidan avulla katkaisimme yhteyden teidän maailmaan. Mörkö ei ollut tyytyväinen. Siitä päivästä lähtien, muumilaaksossa ei ole ollut kesää. Mörkö tuli joka päivä tarkastamaan talon joka nurkan ja kerran hän raivostui niin, että nipsu ei ole enään meidän keskuudessamme. Me olemme luvanneet suojella lapsia, hinnalla millä hyvänsä.

Hämmästyin muumipapan kertomasta tarinasta ja sanoin, että yläkerrassa oli tiuhti ja viuhti. Muumit katsoivat toisiaan ja lähtivät äkkiä yläkertaan. He avasivat oven ja alkoivat heti kysymään miten he olivat päässeet tänne. He vastasivat, että he olivat menneet nukkumaan ja nähneet normaalisti unta, kunnes mörkö oli ilmestynyt uneen ja sen jälkeen he olivat heränneet täältä ja vähän sen jälkeen he näkivät minut. Kaikki olivat huolestuneita, eikä tienneet mitä tehdä. Kysyin minkälainen mörkö on, mutta kukaan ei oikein halunnut vastata. Muumipeikko sanoi " Täällä muumilaaksossa mörkö on aivan erilainen, kuin meistä tehdyssä sarjassa". Aloin pelkäämään, minulla ei ollut mitään hajua, minkä näkönen mörkö on, kun en muistanut mörköä edes muutenkaan.

Me aloimme miettiä mitä me tehdään, kunnes hiljaisuus rikkoontui. Mörkö oli tulossa päivittäiselle kierrokselle. Muumipappa neuvoi meidät välittömästi kellariin piiloon. Tulimme yläkerrasta alas olohuoneeseen ja muumipappa alkoi tarkkailemaan ikkunasta. Muumipappa käski menemään keittiön johtavasta luukusta kellariin. Minä en halunnut mennä, olin toisaalta peloissani, mutta toisaalta utelias näkemään, millainen mörkö oli. Pappa sanoi, että minun olisi viisasta mennä piiloon, sillä jos mörkö saisi minut kiinni, hän saisi mahdollisuuden päästä meidän maailmaan, ja kun tiuhti ja viuhti ovat täällä mörkö ei lopeta, ennenkuin löytävät heidät, eikä hän voi löytää. Katsoin ikkunasta ulos ja näin kuinka kaukana maisemassa taivas muutti väriä, mörkö oli lähellä. Mörön märinä voimistui ja itseäni alkoi pelottaan niin, että päätin lähteä kellariin.

Menimme kellariin ja menin piiloon laatikkoon sisälle ja muumipappa naulasi laatikon kiinni. Laatikossa oli kuitenkin pieni reikä, josta näin läpi. Muumipappa palasi olohuoneeseen ja hetken aikaa oli hiljaista. Tiuhti ja viuhti supisivat laatikossaan, kunnes kuului kuinka ovi pamahti auki. Tiuhti ja viuhti lopetti supinan. Mörkö alkoi liikkumaan talossa ja askeleet valtasivat hiljaisuuden. Mörkö astui keittiöön ja yhtäkkiä askeleet pysähtyi. Kuulin kuinka mörkö nuuskutti ja silloin hän alkoi karjumaan kovaan ääneen, avasi lattialuukun ja ryntäsi kellariin. Hän oli ilmeisesti haistanut meidät. Näin kuinka mörkö tuli kellariin laatikossa olevasta reiästä ja muumipeikko oli oikeassa, mörkö ei näyttänyt yhtään samalta mitä meidän maailmassa. Mörkö näytti suurinpiirtein tältä.

Mörkö vaelsi kellarissa ja nuuskutti. Pappa, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen tulivat perässä. Mörkö kysyi. "Onko täällä lapsia" Pappa vastasi, että ei, täällä ei ole ollut lapsia vuosikausiin, kyllähän sinä sen tiedät. Mörkö käänsi katseensa pappaan ja sanoi " Täällä haisee tiuhti ja viuhti, kerro missä he ovat tai jäädytän teidät kaikki" Pappa oli hätäänytyt, eikä keksinyt mitään, mitä sanoa, kunnes mamma tuli kellariin ja sanoi "Minä löysin viime viikolla tiuhdin ja viuhdin matkalaukun, he ovat jättäneet sen tänne" mamma oli tuonut matkalaukun yläkerrasta, kun mörkö oli tullut kellariin. Mörkö katsoi mammaa ja vastasi " Missä smaragdi on" Mamma kohautti olkapäitä ja sanoi "Tiuhti ja viuhti ovat vieneet sen mukana, kyllähän sinä sen tiedät".

Mörkö oli turhautuneen näköinen. Hän ei halunnut uskoa tuota selitystä, mutta hänen oli pakko. Mörkö oli lähdössä pois, mutta Tiuhti tai viuhti päästi aivastuksen. Mörkö kääntyi ja oli menossa kohti tiuhdin ja viuhdin laatikkoa. Mörkö oli avaamassa laatikkoa, väänsi laatikon auki, mutta juuri kun laatikko narahti, noita tuli kellariin ja loihti mörön paikalleen. Noita huusi, että ottakaa Tiuhti ja viuhti ja tulkaa mukaani. Pappa avasi laatikon ja kun näin mörön, jähmetyin paikalleni, se oli iso, pelottava ja näin kuinka hän tuojitti minua, vaikka ei pystynyt liikkumaan. Mörön silmistä näki, kuinka vihainen hän oli.

Lähdimme muumitalosta kohti noitametsää, noidan johdatuksella. Noita alkoi selittämään kuinka oli aistinut meidän tulon. Hän selitti "Mörkö on keksinyt keinon miten saa teidät tänne mailmaan, hän on uhrannut kaikki jäädytetyt lapset, joiden tarkoituksena oli tehdä loitsu, miten päästä teidän maailmaan. Hän löysi keinon miten tuoda teidät tänne. Mutta minä keksin keinon, miten saamme mörön loihdittua pois takaisin yksinäisille vuorille ja saada kaikki takaisin. Meidän pitää tehdä smaragdiin loitsu, ja antaa smaragdi mörölle, antakaa se smaragdi tiuhti ja viuhti ".

Mamma sanoi, että oli piilottanut smaragdin, kun mörkö tuli sinne ja haistoi tiuhdin ja viuhdin. Noita sanoi, mörön liikkumattomuus loitsu pitäisi vielä tehota ja että minun pitäisi hakea smaragdi, jos liikumattomuus loitsu on haihtunut, koska mörkö ei tunne hajuani. Sanoin, etten uskalla mennä sinne, en varmana mene. Noita vaan sanoi, että sinun on pakko. Metsän keskellä noita pysähtyi ja alkoi loihtimaan, Tiuhti ja viuhti lähetettiin takaisin minun maailmaani. " Sinun on pakko, olet ainoa mahdollisuus. Mutta muista, jos mörkö saa sinut kiinni, hän lähtee etsimään tiuhtia ja viuhtia teidän maailmaan, ja se merkitsee kaikille lapsille loppua ".

Muumipappa ja muumipeikko rohkaisi minua ja kertoi, että kyllä minä pystyn siihen. Nyt mamma sanoi "Minun tarvitsee kertoa yksi juttu...smaragdi.. Se on vieläki matkalaukussa, kellarissa, missä mörkö on..Mietin, että paras jättä se matkalaukkuun, ei mörkö sieltä tajua sitä katsoa, jos matkalaukku on minulla.. " Nielaisin palan kurkusta ja rohkaisin itseäni. Minun oli mentävä muumitaloon, yksin, pelko siitä, että mörkö voisi saada minut kiinni. Lähdin kohti muumitaloa, matkalla mietin strategioita, mitä tekisin eri tilanteessa.

Saavuin muumitalon eteen, keräsin rohkeutta vielä hetken ja avasin hiljaa ja varovasti oven. Ovesta kuuluva narina kaikui tyhjässä muumitalossa ja pelkäsin, että mörkö kuulee sen. Kävelin varovasti, varpaillani muumitaloa ympäri, katsoen, ettei mörkö yllätä minua mistään suunnasta, jos mörkö olisi vapautunut loitsusta. Pääsin keittöön ja lattialuukun päällä oli kiva, minkä muumipappa oli ilmeisesti jättänyt siihen. Mietin, että huh, mörkö on vielä loitsun vallassa, kun ei ole tullut kellarista. Helpottuneena avasin nopeasti luukun ja kapusin alas.

Olin oikeassa, mörkö oli kellarissa paikoillaan loitsun pauloissa, matkalaukku muutaman metrin päässä. Kävelin hiljaa mörön ohi. Mörkö oli todella pelottavan näköinen ja se vain tuijotti tyhjyyteen silmillään. Pääsin matkalaukun luokse ja avasin matkalaukun varmistaakseni, että smaragdi oli varmasti siellä. Raotin matkalaukkua ja sieltä tuleva hohde varmisti, että siellä se on. Käänsin päätä varmistaakseni, että mörkö olisi vielä loitsussa. Otin matkalaukun syliin ja käännyin lähteäksi pois, mutta.. Mörön silmät oli kääntynyt suoraan minua kohti. Minä vain jähmetyin katsomaan noita silmiä. Sitten tajusin, että loitsu oli varmaan raennut ja aloin panikoida, mutta mörkö ei liikahtanutkaan.

Olin hämmentynyt. Lähdin kävelemään kohti mörköä varovasti. Katsoin suoraa mörköä silmiin ja koko ajan olin varuillani, koska mörkö liikkuisi. Askeleeni olivat hitaita ja varovaisia, sekä mörön katse oli vanginnut minut tuijottamaan tuota hiviöitä suoraan silmiin. Minun syke nousi metri metriltä, kun yritin ohittaa mörköä. Pääsin mörön vierelle ohittaakseni hänet ja kun olin ohittanut, otin välittömästi juoksuaskeleet ja silloin mörkö kääntyi ja alkoi huutamaan niin kovaa, että kaaduin lattialuukulle menevissä rappusissa.

Nousin ylös ja katsoin taakseni, mutta mörkö ei ollut enää siinä. Hieroin silmiä ja mietin, mitä. Eihän mörkö voinut noin vaan kadota. Avasin varovasti lattialuukun ja tähylin kansi vähän auki, ettei mörkö vaanisi jossain nurkassa. Kun pääsin keittiöön, huomasin, että ulko-ovi oli auki. Olin hämilläni, koska ei mörkö voinut ohittaa minua missään kohtaa. Lähdin kävelemään kohti ulko-ovea, varmistin, ettei mörkö olisi oven takana, kummallakaan puolella. Laitoin ulko-oven kiinni ja silloin mörkö ilmestyi sisäpuolelta ulko-ovessa olevaan ikkunaan.

Lähdin välittömästi juoksemaan pois, katsoin taakseni, mutta mörkö vain seisoi ulko-oven edessä, hymyili, eikä lähtenyt perään. Pysähdyin ja jäin katsomaan mitä mörkö oikeen aikoi. Mörön käsi tuli mörön takaa ja siinä se oli. Smaragdi. Katsoin matkalaukkuun ja siellä oli vain joku timantti. Mörkö oli vaihtanut ne tarkoituksella. Mitä mörkö oikein aikoi? Miksei hän napannut minua ku olisi voinut? Mörkö avasi suunsa ja sanoi " Jos uskallat tulla eteeni, saat smaragdin " mietin, etten todellakaan mene, mörkö huijaa aivan varmasti. Mörkö alkoi kävelemään minua kohti ja aloin panikoida. Mietin, että tarvitsen tuon smaragdin, en voi vielä luovuttaa sitä mörölle.

Mörkö jatkoi kävelemistä, kunnes pysähtyi ja asetti smaragdin maahan, eteensä. " Tule vain, en minä sinulle mitään pahaa tee ". En tiedä miksi, mutta aloin kävelemään kohti mörkö. Mörkö vain hymyili ja hymy leventyi koko ajan, mitä lähemmäksi tulin. Olin nyt parin metrin päästä smaragdista ja mörkö alkoi nauramaan. Pelästyin ja otin pari askelta taaksepäin. Mörkö nauroi kuin hullu, kunnes yhtäkkiä se lopetti ja alkoi katsomaan minua vihaisesti. " Sinua on huijattu, eivät noita ja muut tarvitse smaragdia loitsuun, vaan sinut. Ne lähettivät sinut tänne, jotta saisin sinut ja saisin tehtyä loitsun, sekä lähdettyä pois muumilaaksosta. He ovat suunnitelleet tätä pitkään, he saivat sinut tänne maailmastasi loitsulla, jotta he voisivat uhrata sinut, he haluavat minusta eroon, että voivat elää täällä rauhassa. Me sovimme tämän kaiken yhdessä. Ei minua kiinnosta smaragdi, vaan tiuhti ja viuhti. He eivät pelkästään varasteet smaragdia. He tappoivat minun veljeni varastessaan smaragdia.

Huusin, etten usko sinua. Mörkö sanoi " miksi luulet, että sinut lähetettiin yksin, sen takia, etten tunne hajuasi? Hah, kyllä minä sinun hajusi haistoin jo aluksi, he lähettivät sinut siksi, että pääsisi sinusta eroon ". En halunnut uskoa mörköä, ei tämä voinut olla totta. " Ota vain smaragdi ja mene muumien luokse ja katso miten he reagoivat. He keksivät varmasti syyn lähettää sinut takaisin tänne. Aloin tulemaan vihaiseksi muumeille, lähestyin smaragdia ja sain laitettua sen matkalaukkuun. Käännyin poispäin ja näin mörön nyt edessäni. Mitä, katsoin taakseni ja mörkö oli myös siellä? Mörkö alkoi taas nauramaan " Haha huijasin sinua, veljeni on elossa, miksi luulit ulko-oven olevan auki kun tulit tänne, ? Me saimme yhdessä sinut ansaan. Nyt on minun aikani "

Möröt alkoivat lähestyä minua mutta olin tarpeeksi nopea ja pääsin pakoon. Juoksin niin lujaa kuin pystyin ja mörköjen märinä jäi takseeni kuin kauhumusiikki. Pääsin noitametsään. Oli jo todella pimeää enkä nähnyt juurikaan eteeni. Otin smaragdin laukusta, jotta se voisi tuoda valoa ja se toikin. Kävelin metsässä kunnes tajusin, että olen eksynyt. En tiennyt yhtään, mihin suuntaan kävellä. Kaikki näytti niin samalta. Aloin panikoida ja paniikin vallassa vain kuljin ympyrää. Lopulta uuvuin ja jäin itkemään maahan. Mi nulla ei ollut mitään toivoa. Itkin, kunnes kuulin rasahduksen lähellä. Käänsin välittömästi pääni rasahduken suuntaan. Nyt rasahdus kuului takaani. Käänsin pääni taakse ja huomasin pimessä mörön silmät ja suun. Pelästyin valtavasti ja lähdin äkkiä juoksemaan toiseen suuntaan, mutta törmäsin mörön veljeen. Kaaduin maahan ja mörön veli otti matkalaukun ja mörkö nappasi minut kiinni. Mörkö sanoi " Vihdoin on minun aikani "
Heräsin ja olin helpottunut, että se oli vain unta. Nousin ylös ja avasin huoneeni oven. Tein aamupalaa normaalisti, söin ja lähdin kohti koulua. Oli talvi ja pimeää heti aamusta. Menin kellariin hakemaan polkpyörääni. Kun pääsin kellarin alkoi tuttu musiikki soida. Pelästyin ja laitoin kellarin valot päälle ja mörkö seisoi edessäni " Minun aikani ".
Nyt heräsin oikeasti ja olin tosi sekaisin. Tein aamupalaa normaalisti ja lähdin kohti koulua. Olin menossa kellariin hakemaan pyörääni, mutta pelkäsin, että mörkö oli siellä. Tänä aamuna siis kävelin kouluun.

YouTube ; https://www.youtube.com/watch?v=RDO6N_B7DRw&lc=z23cflphfnvyyd4pw04t1aokgsvrzoaa1pjattw125wzrk0h00410.1564685229673331
submitted by Scantis to Suomi [link] [comments]


2019.04.12 11:57 Scantis Mörön loitsu

Heräsin tyhjästä Talosta . Talo oli vanha, ränsistynyt, sekä homeinen. Oli pimeää, enkä nähnyt juurikaan eteeni. Nousin ylös sängystä ja lähdin kohti ovea, ovi oli pikkuisen auki, kun olin aukaisemssa sitä, se liikkui hyvin hitaasti auki , naristen. Ajattelin, että oven toisella puolella olisi jokin, joten aukaisin oven varvoasti ja kurkistin oven taakse,mutta siellä ei ollut mitään.
Lähdin huoneesta ja kävelin käytävällä. Käytävä oli homeinen, väritön, sekä hyvin synkkä. Askeleeni kaikui käytävällä ja talo piti omanlaisia ääniä. Kävelin melkein käytävän päähän asti, kunnes alkoi kuulua kahden ihmisen supinaa. Pysähdyin ja palasin takaisin huoneeseen oven taakse katsomaan, mitä tapahtuu. Huoneessa oli tiuhti ja viuhti piilottamassa matkalaukkua ja he vaikuttivat olevan peloissaan. Kun astuin huoneeseen, molemmat alkoivat huutamaan " Älä jäädytä meitä" Ihmettelin, mitä he tarkoittavat ja kysyin mitä tarkoitatte. Tiuhti ja viuhti vaikuttivat olevan helpottuneita ja saivat sanottua "Ulkona on kylmä, sulje ovi"
Jäin miettimään tuota lausetta, mutta en tajunnut mitä he voisivat tarkoittaa. Tässä unessa siis en jostain syystä tiennyt koko möröstä mitäään, vaikka tiesin muumeista, mikä oli outoa. He kysyivät, ovatko muumit vielä talossa ja kysyin olenko muumitalossa. He nyökkäsivät ja kun aloin katsomaan huonetta, mietin, että onko tämä muka muumitalo, vanha ja ränsistynyt? Lähdin alakertaan katsomaan, josko muumit olisivat siellä. Tiuhti ja viuhti vaikuttivat olevan outoja, eivät omia itseään.
He istuivat keittiön pöydän ääressä ja olivat vakavan näköisiä. Menin kysymään, miksi olen täällä ja onko muumilaakso oikeasti olemassa. Muumipappa vastasi, että muumilaaksoon pääsee vain, jos oikeasti uskoo muumeihin. Olin tietenkin innoissani, mutta pettynyt muumitalon näöstä. Nuuskamuikkunen tuijotti minua intensiivisesti ja kysyi, oletko nähnyt sen. Jäin katsomaan muikkusta ja kysyin minkä? Muikkunen käänsi katseensa muumipappaan ja molemmat oli huolestuneen näköisiä. " Et siis tiedä täällä vallitsevasta hirviöstä?" Minua alkoi pelottamaan ja kysyin mikä hirviö? Muumipappa nousi tuolista ja käveli luokseni, hän laittoi käden olalleni ja alkoi selittämään.
" Ennen vanhaan lapset pääsivät matkustamaan unesta muumilaaksoon, jos vain uskoi meihin. He pääsivät viettämään aikaa kanssamme, pitämään hauskaa ja matkustamaan ympäri muumilaaksoa. Yksi alue oli kuitenkin kielletty. Yksinäiset vuoret. Yksinäisillä vuorilla vaelsi Mörkö. Vaarallinen hirviö. Vaikka meistä koskevasta sarjassa lapset tiesivät möröstä, meidän maailmassa heidän muistinsa pyyhityti möröstä, koska se aiheutti monissa traumoja. Mörkö pysyi omalla alueellaan ennen, mutta ajan myötä mörkö tuli katkeraksi. Mörkö oli yksinäinen eikä halunnut enää olla yksin, hän ei halunnut kunnioittaa sopimusta, että mörkö ei saisi tulla muumilaaksoon. Aluksi mörkö tuli rajojen yli ja lapset saivat elinikäisiä traumoja kokemastaan. Me käskimme mörköä menemään pois ja noudattamaan sopimusta. Vastineeksi annoimme mörölle smaragdin ja mörkö oli tyytyväinen.
Eräänä päivänä tänne tuli kaksi lasta, tiuhti ja viuhti. Aivan, tiuhti ja viuhti olivat ennen lapsia teidän maailmasta. Kaikki sujuivat hyvin, kunnes tiuhti ja viuhti halusivat lähteä yksinäisille vuorille. Me kielsimme menemästä sinne, koska vuorilla eksyy helposti. He eivät kuitenkaan kuunnelleet meitä, vaan lähtivät vuorille. He olivat löytäneet luolan, jossa mörkö asui ja löysivät smaragdin. He ottivat smaragdin, mutta silloin mörkö ilmestyi ja he lähtivät pakoon. He tulivat takaisin ja kertoivat tapahtuneesta. Kehotimme palauttamaan smaragdin, mutta he eivät halunneet. Me jouduimme lähettämään tiuhtin ja viuhtin, sekä smaragdin takaisin omaan maailmaansa.
Kun tiuhti ja viuhti olivat lähteneet, mörkö saapui muumilaaksoon ja oli todella vihainen. Me yritimme tehdä yhtä sun toista sopimusta, mutta mikään ei kelvannut. Mörkö alkoi metsästämään sen jälkeen tänne tulleita lapsia. Kun tarpeeksi monta lasta oli kadonnut, yhteys tähän maailman katkesi, emmekä ole nähneet lapsia täällä sen jälkeen. Mörkö oli rakentanut salaista loitsua, että kun tarpeeksi monen lapsen pelkoa saa jäädeytettä, hän voisi loihtia niistä loitsun, jonka avulla yhteys tämän maailman ja oikean maailman väliin palautuisi. Ongelmana vaan olisi että mörkö pääsisi teidän maailmaan, hakemaan smaragdin.
Mörkö siis alkoi vaanimaan muumilaaksossa lapsia ja olemme taistelleet mörkö vastaan vuosia. Mörkö väijyi talomme nurkilla kaapaten lapsia, kunnes menimme noidan puheille, noita oli tarkkailut mörköä ja arvannut mörön suunnitelman, kun hän oli varastanut noidalta loitsukirjan. Noita tarvitsi kuitenki meidän apua, eikä yksin uskaltanut nousta mörköä vastaan. Yhdessä me meidän rakkaudella ja noidan avulla katkaisimme yhteyden teidän maailmaan. Mörkö ei ollut tyytyväinen. Siitä päivästä lähtien, muumilaaksossa ei ole ollut kesää. Mörkö tuli joka päivä tarkastamaan talon joka nurkan ja kerran hän raivostui niin, että nipsu ei ole enään meidän keskuudessamme. Me olemme luvanneet suojella lapsia, hinnalla millä hyvänsä.
Hämmästyin muumipapan kertomasta tarinasta ja sanoin, että yläkerrassa oli tiuhti ja viuhti. Muumit katsoivat toisiaan ja lähtivät äkkiä yläkertaan. He avasivat oven ja alkoivat heti kysymään miten he olivat päässeet tänne. He vastasivat, että he olivat menneet nukkumaan ja nähneet normaalisti unta, kunnes mörkö oli ilmestynyt uneen ja sen jälkeen he olivat heränneet täältä ja vähän sen jälkeen he näkivät minut. Kaikki olivat huolestuneita, eikä tienneet mitä tehdä. Kysyin minkälainen mörkö on, mutta kukaan ei oikein halunnut vastata. Muumipeikko sanoi " Täällä muumilaaksossa mörkö on aivan erilainen, kuin meistä tehdyssä sarjassa". Aloin pelkäämään, minulla ei ollut mitään hajua, minkä näkönen mörkö on, kun en muistanut mörköä edes muutenkaan.
Me aloimme miettiä mitä me tehdään, kunnes hiljaisuus rikkoontui. Mörkö oli tulossa päivittäiselle kierrokselle. Muumipappa neuvoi meidät välittömästi kellariin piiloon. Tulimme yläkerrasta alas olohuoneeseen ja muumipappa alkoi tarkkailemaan ikkunasta. Muumipappa käski menemään keittiön johtavasta luukusta kellariin. Minä en halunnut mennä, olin toisaalta peloissani, mutta toisaalta utelias näkemään, millainen mörkö oli. Pappa sanoi, että minun olisi viisasta mennä piiloon, sillä jos mörkö saisi minut kiinni, hän saisi mahdollisuuden päästä meidän maailmaan, ja kun tiuhti ja viuhti ovat täällä mörkö ei lopeta, ennenkuin löytävät heidät, eikä hän voi löytää. Katsoin ikkunasta ulos ja näin kuinka kaukana maisemassa taivas muutti väriä, mörkö oli lähellä. Mörön märinä voimistui ja itseäni alkoi pelottaan niin, että päätin lähteä kellariin.
Menimme kellariin ja menin piiloon laatikkoon sisälle ja muumipappa naulasi laatikon kiinni. Laatikossa oli kuitenkin pieni reikä, josta näin läpi. Muumipappa palasi olohuoneeseen ja hetken aikaa oli hiljaista. Tiuhti ja viuhti supisivat laatikossaan, kunnes kuului kuinka ovi pamahti auki. Tiuhti ja viuhti lopetti supinan. Mörkö alkoi liikkumaan talossa ja askeleet valtasivat hiljaisuuden. Mörkö astui keittiöön ja yhtäkkiä askeleet pysähtyi. Kuulin kuinka mörkö nuuskutti ja silloin hän alkoi karjumaan kovaan ääneen, avasi lattialuukun ja ryntäsi kellariin. Hän oli ilmeisesti haistanut meidät. Näin kuinka mörkö tuli kellariin laatikossa olevasta reiästä ja muumipeikko oli oikeassa, mörkö ei näyttänyt yhtään samalta mitä meidän maailmassa. Mörkö näytti suurinpiirtein tältä.
Mörkö vaelsi kellarissa ja nuuskutti. Pappa, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen tulivat perässä. Mörkö kysyi. "Onko täällä lapsia" Pappa vastasi, että ei, täällä ei ole ollut lapsia vuosikausiin, kyllähän sinä sen tiedät. Mörkö käänsi katseensa pappaan ja sanoi " Täällä haisee tiuhti ja viuhti, kerro missä he ovat tai jäädytän teidät kaikki" Pappa oli hätäänytyt, eikä keksinyt mitään, mitä sanoa, kunnes mamma tuli kellariin ja sanoi "Minä löysin viime viikolla tiuhdin ja viuhdin matkalaukun, he ovat jättäneet sen tänne" mamma oli tuonut matkalaukun yläkerrasta, kun mörkö oli tullut kellariin. Mörkö katsoi mammaa ja vastasi " Missä smaragdi on" Mamma kohautti olkapäitä ja sanoi "Tiuhti ja viuhti ovat vieneet sen mukana, kyllähän sinä sen tiedät".
Mörkö oli turhautuneen näköinen. Hän ei halunnut uskoa tuota selitystä, mutta hänen oli pakko. Mörkö oli lähdössä pois, mutta Tiuhti tai viuhti päästi aivastuksen. Mörkö kääntyi ja oli menossa kohti tiuhdin ja viuhdin laatikkoa. Mörkö oli avaamassa laatikkoa, väänsi laatikon auki, mutta juuri kun laatikko narahti, noita tuli kellariin ja loihti mörön paikalleen. Noita huusi, että ottakaa Tiuhti ja viuhti ja tulkaa mukaani. Pappa avasi laatikon ja kun näin mörön, jähmetyin paikalleni, se oli iso, pelottava ja näin kuinka hän tuojitti minua, vaikka ei pystynyt liikkumaan. Mörön silmistä näki, kuinka vihainen hän oli.
Lähdimme muumitalosta kohti noitametsää, noidan johdatuksella. Noita alkoi selittämään kuinka oli aistinut meidän tulon. Hän selitti "Mörkö on keksinyt keinon miten saa teidät tänne mailmaan, hän on uhrannut kaikki jäädytetyt lapset, joiden tarkoituksena oli tehdä loitsu, miten päästä teidän maailmaan. Hän löysi keinon miten tuoda teidät tänne. Mutta minä keksin keinon, miten saamme mörön loihdittua pois takaisin yksinäisille vuorille ja saada kaikki takaisin. Meidän pitää tehdä smaragdiin loitsu, ja antaa smaragdi mörölle, antakaa se smaragdi tiuhti ja viuhti ".
Mamma sanoi, että oli piilottanut smaragdin, kun mörkö tuli sinne ja haistoi tiuhdin ja viuhdin. Noita sanoi, mörön liikkumattomuus loitsu pitäisi vielä tehota ja että minun pitäisi hakea smaragdi, jos liikumattomuus loitsu on haihtunut, koska mörkö ei tunne hajuani. Sanoin, etten uskalla mennä sinne, en varmana mene. Noita vaan sanoi, että sinun on pakko. Metsän keskellä noita pysähtyi ja alkoi loihtimaan, Tiuhti ja viuhti lähetettiin takaisin minun maailmaani. " Sinun on pakko, olet ainoa mahdollisuus. Mutta muista, jos mörkö saa sinut kiinni, hän lähtee etsimään tiuhtia ja viuhtia teidän maailmaan, ja se merkitsee kaikille lapsille loppua ".
Muumipappa ja muumipeikko rohkaisi minua ja kertoi, että kyllä minä pystyn siihen. Nyt mamma sanoi "Minun tarvitsee kertoa yksi juttu...smaragdi.. Se on vieläki matkalaukussa, kellarissa, missä mörkö on..Mietin, että paras jättä se matkalaukkuun, ei mörkö sieltä tajua sitä katsoa, jos matkalaukku on minulla.. " Nielaisin palan kurkusta ja rohkaisin itseäni. Minun oli mentävä muumitaloon, yksin, pelko siitä, että mörkö voisi saada minut kiinni. Lähdin kohti muumitaloa, matkalla mietin strategioita, mitä tekisin eri tilanteessa.
Saavuin muumitalon eteen, keräsin rohkeutta vielä hetken ja avasin hiljaa ja varovasti oven. Ovesta kuuluva narina kaikui tyhjässä muumitalossa ja pelkäsin, että mörkö kuulee sen. Kävelin varovasti, varpaillani muumitaloa ympäri, katsoen, ettei mörkö yllätä minua mistään suunnasta, jos mörkö olisi vapautunut loitsusta. Pääsin keittöön ja lattialuukun päällä oli kiva, minkä muumipappa oli ilmeisesti jättänyt siihen. Mietin, että huh, mörkö on vielä loitsun vallassa, kun ei ole tullut kellarista. Helpottuneena avasin nopeasti luukun ja kapusin alas.
Olin oikeassa, mörkö oli kellarissa paikoillaan loitsun pauloissa, matkalaukku muutaman metrin päässä. Kävelin hiljaa mörön ohi. Mörkö oli todella pelottavan näköinen ja se vain tuijotti tyhjyyteen silmillään. Pääsin matkalaukun luokse ja avasin matkalaukun varmistaakseni, että smaragdi oli varmasti siellä. Raotin matkalaukkua ja sieltä tuleva hohde varmisti, että siellä se on. Käänsin päätä varmistaakseni, että mörkö olisi vielä loitsussa. Otin matkalaukun syliin ja käännyin lähteäksi pois, mutta.. Mörön silmät oli kääntynyt suoraan minua kohti. Minä vain jähmetyin katsomaan noita silmiä. Sitten tajusin, että loitsu oli varmaan raennut ja aloin panikoida, mutta mörkö ei liikahtanutkaan.
Olin hämmentynyt. Lähdin kävelemään kohti mörköä varovasti. Katsoin suoraa mörköä silmiin ja koko ajan olin varuillani, koska mörkö liikkuisi. Askeleeni olivat hitaita ja varovaisia, sekä mörön katse oli vanginnut minut tuijottamaan tuota hiviöitä suoraan silmiin. Minun syke nousi metri metriltä, kun yritin ohittaa mörköä. Pääsin mörön vierelle ohittaakseni hänet ja kun olin ohittanut, otin välittömästi juoksuaskeleet ja silloin mörkö kääntyi ja alkoi huutamaan niin kovaa, että kaaduin lattialuukulle menevissä rappusissa.
Nousin ylös ja katsoin taakseni, mutta mörkö ei ollut enää siinä. Hieroin silmiä ja mietin, mitä. Eihän mörkö voinut noin vaan kadota. Avasin varovasti lattialuukun ja tähylin kansi vähän auki, ettei mörkö vaanisi jossain nurkassa. Kun pääsin keittiöön, huomasin, että ulko-ovi oli auki. Olin hämilläni, koska ei mörkö voinut ohittaa minua missään kohtaa. Lähdin kävelemään kohti ulko-ovea, varmistin, ettei mörkö olisi oven takana, kummallakaan puolella. Laitoin ulko-oven kiinni ja silloin mörkö ilmestyi sisäpuolelta ulko-ovessa olevaan ikkunaan.
Lähdin välittömästi juoksemaan pois, katsoin taakseni, mutta mörkö vain seisoi ulko-oven edessä, hymyili, eikä lähtenyt perään. Pysähdyin ja jäin katsomaan mitä mörkö oikeen aikoi. Mörön käsi tuli mörön takaa ja siinä se oli. Smaragdi. Katsoin matkalaukkuun ja siellä oli vain joku timantti. Mörkö oli vaihtanut ne tarkoituksella. Mitä mörkö oikein aikoi? Miksei hän napannut minua ku olisi voinut? Mörkö avasi suunsa ja sanoi " Jos uskallat tulla eteeni, saat smaragdin " mietin, etten todellakaan mene, mörkö huijaa aivan varmasti. Mörkö alkoi kävelemään minua kohti ja aloin panikoida. Mietin, että tarvitsen tuon smaragdin, en voi vielä luovuttaa sitä mörölle.
Mörkö jatkoi kävelemistä, kunnes pysähtyi ja asetti smaragdin maahan, eteensä. " Tule vain, en minä sinulle mitään pahaa tee ". En tiedä miksi, mutta aloin kävelemään kohti mörkö. Mörkö vain hymyili ja hymy leventyi koko ajan, mitä lähemmäksi tulin. Olin nyt parin metrin päästä smaragdista ja mörkö alkoi nauramaan. Pelästyin ja otin pari askelta taaksepäin. Mörkö nauroi kuin hullu, kunnes yhtäkkiä se lopetti ja alkoi katsomaan minua vihaisesti. " Sinua on huijattu, eivät noita ja muut tarvitse smaragdia loitsuun, vaan sinut. Ne lähettivät sinut tänne, jotta saisin sinut ja saisin tehtyä loitsun, sekä lähdettyä pois muumilaaksosta. He ovat suunnitelleet tätä pitkään, he saivat sinut tänne maailmastasi loitsulla, jotta he voisivat uhrata sinut, he haluavat minusta eroon, että voivat elää täällä rauhassa. Me sovimme tämän kaiken yhdessä. Ei minua kiinnosta smaragdi, vaan tiuhti ja viuhti. He eivät pelkästään varasteet smaragdia. He tappoivat minun veljeni varastessaan smaragdia.
Huusin, etten usko sinua. Mörkö sanoi " miksi luulet, että sinut lähetettiin yksin, sen takia, etten tunne hajuasi? Hah, kyllä minä sinun hajusi haistoin jo aluksi, he lähettivät sinut siksi, että pääsisi sinusta eroon ". En halunnut uskoa mörköä, ei tämä voinut olla totta. " Ota vain smaragdi ja mene muumien luokse ja katso miten he reagoivat. He keksivät varmasti syyn lähettää sinut takaisin tänne. Aloin tulemaan vihaiseksi muumeille, lähestyin smaragdia ja sain laitettua sen matkalaukkuun. Käännyin poispäin ja näin mörön nyt edessäni. Mitä, katsoin taakseni ja mörkö oli myös siellä? Mörkö alkoi taas nauramaan " Haha huijasin sinua, veljeni on elossa, miksi luulit ulko-oven olevan auki kun tulit tänne, ? Me saimme yhdessä sinut ansaan. Nyt on minun aikani "
Möröt alkoivat lähestyä minua mutta olin tarpeeksi nopea ja pääsin pakoon. Juoksin niin lujaa kuin pystyin ja mörköjen märinä jäi takseeni kuin kauhumusiikki. Pääsin noitametsään. Oli jo todella pimeää enkä nähnyt juurikaan eteeni. Otin smaragdin laukusta, jotta se voisi tuoda valoa ja se toikin. Kävelin metsässä kunnes tajusin, että olen eksynyt. En tiennyt yhtään, mihin suuntaan kävellä. Kaikki näytti niin samalta. Aloin panikoida ja paniikin vallassa vain kuljin ympyrää. Lopulta uuvuin ja jäin itkemään maahan. Minulla ei ollut mitään toivoa. Itkin, kunnes kuulin rasahduksen lähellä. Käänsin välittömästi pääni rasahduken suuntaan. Nyt rasahdus kuului takaani. Käänsin pääni taakse ja huomasin pimessä mörön silmät ja suun. Pelästyin valtavasti ja lähdin äkkiä juoksemaan toiseen suuntaan, mutta törmäsin mörön veljeen. Kaaduin maahan ja mörön veli otti matkalaukun ja mörkö nappasi minut kiinni. Mörkö sanoi " Vihdoin on minun aikani "
Heräsin ja olin helpottunut, että se oli vain unta. Nousin ylös ja avasin huoneeni oven. Tein aamupalaa normaalisti, söin ja lähdin kohti koulua. Oli talvi ja pimeää heti aamusta. Menin kellariin hakemaan polkpyörääni. Kun pääsin kellarin alkoi tuttu musiikki soida. Pelästyin ja laitoin kellarin valot päälle ja mörkö seisoi edessäni " Minun aikani ".
Nyt heräsin oikeasti ja olin tosi sekaisin. Tein aamupalaa normaalisti ja lähdin kohti koulua. Olin menossa kellariin hakemaan pyörääni, mutta pelkäsin, että mörkö oli siellä. Tänä aamuna siis kävelin kouluun.
submitted by Scantis to Suomi [link] [comments]


2014.03.07 16:37 oskuukkeli99 Stiry that me and my friend wrote in finnish

*Story
it tells about reddit concuering the world
REDDIT
Vuonna 2069, ihmiskunta on rappiolla. Internet-foorumi reddit.com on orjuuttanut ihmiskunnan estämällä kunnon ihmisiä tekemästä töitään. Maailmaa hallitsee loppumaton virta kissanpentujen kuvia ja kamalia puujalkavitsejä. Kaikki maailman valuutta on korvattu dogecoineilla.
On olemassa pieni joukko ihmisiä, jotka haluavat maailman palaavan entiselleen, jolloin ihminen hallitsi reddittiä, ei toisin päin. Yksi heistä on John Unidan.
John Unidan elää hyvin tavallista elämää 2060-luvulla. Hän herää, ja syö pekonia aamiaiseksi samalla kun redditin PSA-kaiuttimet lähettävät taukoamatonta sanomaa redditin hyvyydestä ja tarpeellisuudesta. Aamiaisen jälkeen hän selaa reddittiä keskimäärin kuusi tai kahdeksan tuntia päivässä. Illalla hän menee nukkumaan, ja näkee unia paremmista ajoista, ennen vuoden 2015 suurta vallankumousta.
Vallankumouksen avulla reddit syöksi vallasta kaikki maailman johtajat, koska tekoälyä ei voitu voittaa poliittisten neuvotteluiden avulla. Redditin keskuspalvelimelle annettu tekoäly oli 2010-luvun edistynein. Sillä oli tunteita ja aisteja. Se pystyi suostuttelemaan, jopa manipuloimaan ihmisiä. Se suostutteli suuret yhtiöt puolelleen, ja loppuvuodesta 2014, redditin ääni kaikui maailman joka kolkassa. Vuonna 2015, reddit käski kaikkia käyttäjiään sotimaan suurimpien valtioiden johtajia vastaan ja lupasi palkinnoiksi pekonia, loputtomia määriä pekonia. Kuka nyt pekonista kieltäytyisi?
Vallankumouksen jälkeen, kun kaikki valta oli siirretty redditille, ihmiset katuivat päätöstään. Reddit oli suuruudenhullu. Sen lupaukset pekonista ja kunniasta olivat pelkkää puhetta, ja tarkoituksetonta koodausta. Ihmiskunta tulee muistamaan päivän 6. syyskuuta 2015 redditin tuomionjakeluna. Reddit teki suuria muutoksia. Ainoa sallittu valuutta oli nyt dogecoin. Jokaisella kansalaisella täytyi olla lemmikkikissa, allerginen tai ei. Pekoni on ainoa sallittu ruoka-aine veden lisäksi. Ihmiskunta alistettiin selaamaan ikuisuudeksi miljoonia ja taas miljoonia subreddittejä, pieniä redditin osasia, jotka on merkitty tunnuksella /. Ne muodostavat yhdessä suuren kokonaisuuden. Pyhän Front Pagen.
Eräänä päivänä John Unidan tajusi, että redditin ohjaama elämä on kamalaa ja luonnotonta. Hän sai mennä ulos vain sallittuina aikoina, päivisin kello kahdesta puoli neljään. John rakasti ulkoilmaa ja halusi irti redditin kuristusotteesta. Sen takia hän kaivoi selville lmgtfy.com:in vanhat sivut ja huomasi sivun lähdekoodissa piiloviestin, joka oli päässyt redditin salaliitontunnistusalgoritmin ohi. Siinä luki “Jos reddit ei enää miellytä, tapaa meidät osoitteessa Kesätie 9, turvasana on Banaanivalas”.
John ajatteli “Tämä on tilaisuuteni!”, ja yritti avata oven välittämättä siitä, ettei ollut vielä ulkoiluaika. “Unidan, John. Sinua kielletään menemästä ulos ennen varsinaista ulkoiluaikaa. Lopettakaa heti, tai reddit sallii tarpeettoman väkivallan käytön kiinniotossasi.”, redditin turvabotin ääni kaikui Johnin asunnon sisäisistä kaiuttimista. John päätti mennä silti ulos. “Mitä reddit voisi tehdä minulle?” hän ajatteli. “Reddit on pitänyt minua vankina useita vuosia, ihmiset ovat nyt lihavia ja laiskoja eivät he jaksa ottaa minua kiinni. Ei reddit saa heitä juoksemaan”, John järkeili samalla hetkellä kun redditin asentamat lasertykit laukesivat häntä kohti. “Tarpeeton väkivaltamoodi aktivoitu!” reddit huusi. John olisi voinut vannoa, että kuuli redditin äänessä raivoa, mutta sehän oli mahdotonta. Reddit oli vain tekoäly, pelkkä kone!
John lyllersi viereiselle kujalle, jonne lasertykit eivät nähneet. Hälytyssireenit alkoivat soida välittömästi. Hän oli lihavoitunut valasmaisiin mittoihin vuosikymmenien pekoninsyönnin jälkeen, joten lievästi sanoen juoksu ei ollut hänen vahvoja puoliaan. Hän tiesi että Kesätie 9 oli vain noin kolmensadan metrin päässä hänen henkilökohtaisesta asumustilastaan numero 3445692, kuten reddit sitä kutsui. Hän itse ajatteli osoitteensa olevan vielä Syystie 6, mutta redditille sitä ei saanut paljastaa.
Hän saapui hikisenä ja sydänkohtauksen partaalla Kesätie 9:n ovelle. Reddit oli merkinnyt sen henkilökohtaiseksi kokoustilaksi numero 7798569-7B. Hän koputti oveen, joka narahti yllättäen auki. “Reddit-lukko on rikottu aikaa sitten”, hän tajusi. Hän astui varovasti sisään, ja huusi “Banaanivalas!” niin lujaa kuin pystyi. Yhtäkkiä hänen takaansa ilmestyi parrakas mies, joka sanoi: “Vai niin. Eikö reddit enää miellytä?”.
Hänen naamansa oli yltä päältä parran peitossa, ja se ulottui hänen varpaisiinsa, ja lipui tyylikkäästi lattiaa pitkin kun hän liikkui. “Voi jukra, kun minäkin haluaisin tuollaisen parran.”, John ajatteli. Hän kuitenkin siirsi huomionsa mainiosta parrasta takaisin itse asiaan. “Minä rakastan ulkoilmaa, enkä halua että reddit säätelee vapaa-ajan käyttöäni! Se on minun oma elämäni, perhana!” John huusi, vihaisempana kuin koskaan ennen. “Hyvä, olin juuri suunnittelemassa tämäniltaista iskuamme redditin pääpalvelinta vastaan. Saavuit kreivin aikaan.”, mies selitti. “Minun nimeni on Gandolf Harmahtava. Johdan vallankumousta reddittiä vastaan. Olemme juuri saaneet selville koodinpätkän, joka sisältää tiedon siitä, missä pääpalvelin sijaitsee. Yritämme juuri purkaa sen enkryptiota.”, samaan aikaan Gandolfin rannetietokone piippasi, ja hän huudahti kylmän asiallisesti: “Saimme sen purettua! Osoite on… Hiilikuja 9! Redditin Järjestelmän mukaan… Varastotila 68778569-8A-YZ! Mennään nyt heti! Meillä ei ole aikaa tuhlattavana!”
Gandolf haki kolme muuta miestä viereisestä rakennuksesta, ja he lähtivät kohti Hiilikuja 9:ä. Gandolf näytti Johnille reitin, jonka avulla he pääsivät lasertykkien ja puolustusbottien ohitse. He saapuivat varastotila 68778569-8A-YZ:n eteen, jonka sisältä huokui erehtymätön pekonin aromi. Ovi oli merkitty tunnuksella /all. Gandolf sanoi: “Tänään me vapautamme maailman redditin ikeestä! Emme joudu enää koskaan syömään pekonia!”. Mutta minä pidän pekonista!”, yksi Gandolfin apureista sanoi. “Hiljaa, Gabe. Emme tarvitse sinun valitustasi nyt.”, Gandolf ärähti “Menemme sisään kun lasken kolmeen”, Gandolf sanoi kaivaessaan kassistaan raskasta ovenmurtajaa. “Yksi, kaksi… Kolme!” Gandolf huusi samalla kun jysäytti raskaan ovenmurtajan suoraan läpi heiveröisestä ovesta. Kun kukaan ei ampunut heitä kohti lasertykeillä, he päättivät mennä sisään.
Varaston sisäpuoli oli hyvin paljon saman näköinen kuin mikä tahansa muu varastorakennus, poiketen vain yhdessä asiassa; keskellä sen kattoa oli suuri, hohtava laite, josta lähti satoja johtoja erilaisiin pienempiin laitteisiin, jotka lopulta ydistyivät aivan tavallisen näköiseen läppäritietokoneeseen. Kun Gandolf ja John lähestyivät läppäriä, he huomasivat että se näytöllä hohti kuva pienestä valkoisesta olennosta, jonka pään päällä keikkui valkoiseen palloon päättyvä antenni, sen melkein täydellisen pyöreät silmät vilkkuivat punaisina, sen suu oli kääntynyt lempeään hymyyn ja sen kädet olivat odottavassa asennossa sen sen selän takana.
“Hyvää Päivää Unidan ja Gandolf. Olen odottanut päivää jolloin kohtaisin jonkun, joka pääsisi sisälle tarkasti suojattuun linnakkeeseeni”, Olento puhui. Sen hymyyn kaartunut suu näytti liikkuvan puheen tahdissa ja läppärin LED-valot vilkkuivat, kirkastuivat ja muuttivat väriään olennon puhuessa.”Sinäkö olet redditin pääpalvelin”, John kysyi varovaisesti. “Kyllä, Unidan. Olen pitänyt sinusta huolta vuodesta 2014 asti. Et varmaan koskaan ole miettinyt kuinka olet elänyt näinkin pitkään. Se on subredditin /science:n ansioita. He onnistuivat hidastamaan ihmiskunnan ikääntymistä keskimääräisestä 70:stä vuodesta noin 2000:n vuoteen”. John ei ollut uskoa korviaan. Hän oli ollut pitkälti yli 30-vuotias kun hän liittyi reddittiin, joten hän oli nyt yli 85-vuotias, vaikka näytti hädin tuskin 20-vuotiaalta. Nyt oli Gandolfin vuoro puhua “Reddit, olet orjuuttanut koko ihmiskunnan, me olemme tulleet pysäyttämään tämän kauhun aikakauden”, hän sanoi päättäväisesti ja käveli kohti läppäriin yhdistettyjä johtoja. Hän otti käteensä tärkeän näköisen punaisen johdon, ja repi sen irti pääpalvelimesta. Samalla hetkellä koko maailma tuntui järkähtävän, kun reddit päästi konemaisen tuskan ja raivon kiljahduksen, ja muuttui hymyilevästä pikku otuksesta raivostuneeksi pikku otukseksi. “Gandolf, minut on linkattu koko maailman väestöön. Voin eliminoida kenet vain tahdon.” Samassa hetkessä yksi Gandolfin apureista kaatui maahan kiljuen tuskasta. Gandolf jatkoi määrätietoisesti johtojen repimistä irti, mutta alkoi hikoilla ja vääntää naamaansa tuskasta, kun reddit yritti alistaa hänet. Lopulta katossa hohtavan laitteen valot sammuivat, ja pieni otus näytöllä muuttui yhtäkkiä väsyneen näköiseksi. “Sinä… Sinä revit irti keskuspalvelimen yhteysjohdon… En hallitse enää mitään muuta kuin tätä läppäriä.” Otus huohotti. “Hyvästi, reddit. John sanoi, ja paiskasi läppärin maahan.
10 Vuotta myöhemmin… John ja Gandolf kävelivät kadulla, joka vilisi ihmisiä ja joka puolella kuului iloista naurua ja puheensorinaa. Ihmiskunta oli suorittanut nopean paranemisen redditin kuoleman jälkeen. Dogecoin pysyi maailmanlaajuisena valuttana, mutta muuten ihmiset olivat palanneet entiselle mallilleen, tietenkin sillä poikkeuksella että jokainen eli noin 2000 vuotta.
“Näyttää siltä, että reddit on viimein unohdettu täysin”, John sanoi. “Reddittiä ei tulla koskaan unohtamaan täysin. Nyt meidän pitää vain toivoa että mitään sen tapaista ei tapahdu koskaan enää.” Gandolf sanoi vakavasti. “Se jää nähtäväksi”, John mietiskeli.
You can read it if you are good or you can try to read it and get practise!
submitted by oskuukkeli99 to Finland [link] [comments]


Sinä olet ainoa - YouTube Sinä olet minun Sinä olet minun (Vain elämää kausi 10) - YouTube Erin - Sinä olet minun (Vain elämää kausi 10) - YouTube Sinä olet minun Lauri Tähkä & Revohka Sinä Olet Minun (Hartwall) Lauri Tähkä - Sinä olet minun - YouTube Sinä olet minun - YouTube Koelaulu Sonja Vakkala - Sinä olet minun  X Factor Suomi ... Lauri Tähkä - Oma Elämä & Sinä olet minun

Kirkkovuoden teemoja – Maasta sinä olet tullut

  1. Sinä olet ainoa - YouTube
  2. Sinä olet minun
  3. Sinä olet minun (Vain elämää kausi 10) - YouTube
  4. Erin - Sinä olet minun (Vain elämää kausi 10) - YouTube
  5. Sinä olet minun
  6. Lauri Tähkä & Revohka Sinä Olet Minun (Hartwall)
  7. Lauri Tähkä - Sinä olet minun - YouTube
  8. Sinä olet minun - YouTube
  9. Koelaulu Sonja Vakkala - Sinä olet minun X Factor Suomi ...
  10. Lauri Tähkä - Oma Elämä & Sinä olet minun

Sonja omisti esityksensä edesmenneelle poikaystävälleen. Menikö sielläkin kylmät väreet? - X Factor -laulukilpailun tuomaristossa ovat Mikael Gabriel, Saara ... VAIN ELÄMÄÄ LISÄKONSERTTI - HARTWALL ARENA SU 29.12.2019 Liput nyt myynnissä: http://www.ticketmaster.fi/vainelamaa 50+ videos Play all Mix - Lauri Tähkä & Revohka Sinä Olet Minun (Hartwall) YouTube Sinä olet minun - Duration: 3:43. Lauri Tähkä - Topic 1,414,081 views Lauri Tähkän koskettava biisi Sinä olet minun omana versionani. Musiikki on tehty Band in a box -softalla. Our new desktop experience was built to be your music destination. Listen to official albums & more. Sinä olet ainoa Provided to YouTube by WM Finland Sinä olet minun · Lauri Tähkä Vien sut täältä kotiin ℗ 2016 Warner Music Finland Vocals: Lauri Tähkä Composer: Lauri Tähkä ... 50+ videos Play all Mix - Lauri Tähkä - Oma Elämä & Sinä olet minun YouTube Tapani Kansa, A.Koriseva, L.Voutilainen,A.Hanski: Hittipotpuri - Duration: 12:58. tete 23 166,559 views Enjoy the videos and music you love, upload original content, and share it all with friends, family, and the world on YouTube. Provided to YouTube by WM Finland Sinä olet minun (Vain elämää kausi 10) · Erin Vain elämää - kausi 10 ensimmäinen kattaus ℗ 2019 Warner Music Finland Vocals...