Rakastan miestäni, mutta haluan nukkua jonkun toisen kanssa

Haluan taas kiittää teitä lukijoita. Jälleen kerran olen saanut teiltä niin paljon ajatuksia kirkastavia kommentteja. Ne ovat laajentaneet näkökulmaa ja tuoneet taas ihanaa syvyyttä hetken keskusteluun syntyvyyden laskusta ja sen syistä. Monissa kommenteissa toistui asia, mihin halusin ihan omalla postauksella tarttua. Kun kysyin syitä miksi moni ei halua lapsia, oli syynä usein se ... Minä kyllä rakastan miestäni ja tietysti haluan, että hänkin saa unikiintiönsä edes suunnilleen täyteen, mutta kyllä tuo minusta jo menee oman typeryyden puolelle. Kyseessä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kuin näin tapahtuu... tätä siis sattuu niin monena aamuna, kuin viikossa on päiviä. alkuper. kirj. kirjoitti: meillä oli myös alussa rankkaa, eikä parisuhdetta ole juurikaan hoidettu. ehkä suurin syy eroon on ollut mieheni käytös, jota en vain enää jaksanut. mielestäni myös mies voi nukkua lapsen kanssa ja syöttää yöllä(kun imetys on loppunut), mutta kysy vain monestikko meillä on näin tehty. tuntuu ettei hän ajattele minua lainkaan, vaikka toisin sanoo ... En voi sanoa muuta kuin että jonain päivänä olet taas aivan varmasti onnellinen (onko se tämän miehen vaiko jonkun toisen kanssa, sitä ei kukaan tiedä). Yritä katsoa eteenpäin ja suunnitella omaa elämääsi askel kerrallaan, opiskelupaikka on hieno asia ja yksi kaveri on parempi kuin ei yhtään kaveria jne. Haluan tehdä työtä johon olen kouluttautunut. Haluan hyödyntää vuosien saatossa kokoamaani ammattitaitoa ja tietämystä. Haluan tuntea nopeamman aikajänteen onnistumisia ja kehittää itseäni ammatillisesti. Haluan syödä jonkun muun valmistamaa lounasta työkavereideni kanssa, pitää kahvitaukoja ja käydä rauhassa vessassa. Mikä painajainen, rakastan miestäni älyttömästi, mutta en kestä hänen vanhempiaan ollenkaan. Olemme molemmat yli kaksikymppisiä, mutta mieheni asuu edelleen kotonaan vanhempiensa kanssa, enkä saa häntä muuttamaan kanssani. Eniten tätä asiaa vastustaa mieheni äiti.

'En kestä taaperoimettäviä vegaaniäitejä, jotka nukkuvat ...